Showing posts with label Junior Handler. Show all posts
Showing posts with label Junior Handler. Show all posts

Monday, 12 August 2019

RYP-4 Raisiossa | GROUP 4 for Jenny in Raisio

Raisio KR


Oltiin eilen Raision elonäyttelyssä, joka oli kansallinen kaikkien rotujen näyttely. Sää oli hyvin sateinen ja etukäteen mietinkin, miten Jenny tulee kävelemään sateessa (Jenny ei juuri pidä sateesta, eikä varsinkaan sateessa kävelemisestä...). Papillonien vuoro oli noin kello 13 ja tuomarina toimi Rob Douma Hollannista. Jenny käveli erittäin hyvin sateesta huolimatta. Tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, ROP (erinomainen, valioluokan ensimmäinen, sertifikaatin arvoinen, paras narttu 1., rotunsa paras)!

Rotukehän jälkeen ehdin juuri kisaamaan junior handler -kilpailuun. Tällä kertaa en esittänyt Jennyä jh-kehässä, vaan 10 kuukauden ikäisen papillon junnu Kelmin. Sijoituin neljänneksi. Oli kivaa vaihtelua esittää välillä toista papillonia kehässä.

Junior handler -kisan jälkeen oli noin tunti odottelua ennen ryhmäkehien alkamista. Onneksi tässä välissä sade lakkasi, eikä meidän tarvinnut mennä autoon sateensuojaan odottelemaan kehiä. Ysiryhmän arvioi Darko Korosec Sloveniasta. Tuomari poimi jatkoon kahdeksan koiraa ja Jenny oli niiden joukossa! Jenny jaksoi esiintyä hienosti ryhmäkehässäkin ja lopulta tuloksena oli RYP-4 (neljänneksi paras ryhmässä)! Sunnuntain tulos oli siis kokonaisuudessaan ERI, VAK1, SA, PN1, ROP, RYP-4! Hienosti meni sekä Kotkan että Raision näyttelyissä!

Raisio NAT

We were in national all breed dog show in Raisio yesterday. Papillons' turn was about 13 o'clock and they were judged by Mr. Rob Douma from the Netherlands. The weather was really rainy but luckily Jenny walked well despite the rain. Jenny's result was EXC, CHC1, CQ, BB1, BOB (excellent, 1st of the champion class, certificate of quality, best bitch, best of breed)!

After the breed ring I took part in the junior handling -competition with 10 months old papillon junior Kelmi. I got the fourth place.

Palkinnot Kotkasta ja Raisiosta - The prizes from Kotka and Raisio
After junior handling -competition we had about one hour waiting before the group rings started. FCI 9 was judged by Mr. Darko Korosec from Slovenia. Jenny got the fourth place in the group 9! So, Jenny's result was EXC, CHC1, CQ, BB1, BOB, BOG-4! Jenny did a really great job in Kotka and Raisio dog shows!





Kuopion kansainvälinen näyttely - Kuopio international dog show

Kuopion KV näyttely 4.8

Oltiin reilu viikko sitten Kuopion KV-näyttelyssä. Ollaan käyty Kuopion elokuun näyttelyissä jo kolmena aikaisempanakin vuonna, joten tästä taitaa tulla meille jonkinlainen perinne. Ensimmäisen kerran käytiin Kuopion näyttelyissä vuonna 2016, jolloin Jennystä tuli Suomen muotovalio. Kuopiosta on aina tullut mukavasti menestystä Jennylle ja muutenkin paikka on kaunis ja järjestelyt pelaavat mielestäni hyvin. Näyttelypaikalla on sopivan verran myyntipisteitä ja kehät on isot ja sijoitettu hiekalle.

Papillonit arvioi Kimmo Mustonen. Jenny käveli hienosti ja pysyi asennossakin nätisti. Tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, VSP (erinomainen, valioluokan ensimmäinen, sertifikaatin arvoinen, paras narttu, kansainvälinen sertifikaatti, vastakkaisen sukupuolen paras).

Heti rotukehän jälkeen suunnattiin kohti junior handler -kehää, jossa kilpailu oli jo käynnissä. Olin etukäteen ilmoittanut tulevani myöhässä, joten ehdin Jennyn kanssa hyvin kehään yksilöarvosteluun. Tuomarina toimi Leija Koponen. Kyseessä oli SM-osakilpailu ja sijoituin viidenneksi. Jenny jaksoi esiintyä mielestäni hyvin myös jh-kisassa.

Junior handler -kisan jälkeen mentiin hakemaan pokaalit palkintopisteeltä ja otettiin muutamat kuvat Jennystä. Sitten olikin aika lähteä kotimatkalle. Sää oli koko päivän tuulinen ja melko kylmä. Kivempi sää silti koiranäyttelyä ajatellen kuin viime näyttelyn helle Porissa!

Kuopio INT dog show 4.8


We were in international all breed dog show in Kuopio on Sunday 4.8. Papillons were judged by Mr. Kimmo Mustonen from Finland. Jenny's result was EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOS (excellent, 1st of the champion class, certificate of quality, best bitch, international certificate, best of opposite sex).

We went to the junior handling -ring after the breed ring. The competition was a part of Finnish Championship -race. The junior handler judge was Mrs. Leija Koponen from Finland. I got the fifth place.

The weather was windy and pretty cold in Kuopio, but more comfortable than hot weather in Pori (27.7)!

Saturday, 8 June 2019

Alavus KR näyttely - Alavus national dog show

Tuurin näyttely

Oltiin tänään ensimmäistä kertaa Tuurin Miljoonakoira -näyttelyssä. Papillonien vuoro oli noin kello 12:30 ja tuomarina toimi Kirsti Louhi. Jenny sai erinomaisen, voitti luokkansa, sai SA:n, oli paras narttu sekä rotunsa paras! Tuloksena oli siis ERI, VAK1, SA, PN1, ROP!

Rotukehän jälkeen suunnattiin junior handler -kehän luokse. Jh:ssa Jenny käveli mielestäni paremmin kuin rotukehässä, mutta lämmin sää (+25-30 astetta) vaikutti kyllä Jennyn jaksamiseen pitkin päivää. Tuomarina jh:ssa toimi Teija Salmi-Aalto. Sijoituin junior handlerissa toiseksi!

Jh-kisan jälkeen mentiin hakemaan pokaali rotukehän menestyksestä. Lisäksi ROP-palkintoon kuului ilmainen 2 kg ruokapalkinto, mikä oli kiva yllätys. Ryhmäkehässä Jenny ei sijoittunut, mutta kehän jälkeen Jenny palkittiin sponsoripalkinnolla! Jokaisesta FCI ryhmästä yksi sai sponsoripalkinnon, ja Jenny sai sen ysiryhmästä. Palkinto oli myös todella kiva yllätys!

Kaiken kaikkiaan Tuurin näyttely yllätti positiivisesti! Järjestelyt vaikuttivat toimivan hyvin, talkoolaiset / muut työntekijät olivat todella mukavia ja avuliaita, parkkitilaa oli runsaasti, jh:ssa oli hienot palkinnot (pokaalin ja ruusukkeen lisäksi), ROP-palkintoon kuului ruokapalkinto (yleensä ei kuulu) sekä ryhmäkehän jälkeen jaettiin sponsoripalkinnot. Nämä kaikki olivat todella kivoja juttuja, mitä ei todellakaan kaikissa näyttelyissä ole ollut. Nyt on vuorossa lyhyt tauko näyttelyistä, minkä jälkeen taas kisataan!

Tuuri dog show

We were in all breed dog show in Tuuri today. Jenny's result was EXC, CH1, CQ, BB1, BOB (excellent, the first of the champion class, certificate of quality, the best bitch, the best of breed) under the judge Mrs. Kirsti Louhi from Finland!

I took part in the junior handler -competition after the breed ring. The judge was Mrs. Teija Salmi-Aalto from Finland. I got the second place!

Jenny didn't get place in the FCI 9 group ring but she was awarded with the sponsor prize! One BOB-winner in each FCI group was awarded with the prize and Jenny won that prize in the group FCI 9! It was a really nice prize! The weather was really warm today, it was +25-30 degree Celsius today. The next dog show will be in a few weeks!

Sunday, 12 May 2019

Iisalmi NORD - NORDIC

Iisalmen NORD-näyttely

Oltiin Iisalmen NORD-näyttelyssä eli pohjoismaisessa sertifikaattinäyttelyssä eilen. Papillonien vuoro noin kello 10:30. Saavuttiin paikalle hyvissä ajoin, vaikka lähtö venyikin vajaa puolella tunnilla. Herätys oli silti jo kello 4:30 :D.

Papillonien tuomarina toimi Tanya Ahlman-Stockmari. Jenny esiintyi mallikkaasti ja sai erinomaisen, voitti valioluokan nartut, sai SA:n, oli narttujen paras saaden NORD sertifikaatin ja oli lopulta rotunsa paras! Tulos oli siis ERI, VAK1, SA, PN1, NORD SERT, ROP!

Rotukehän jälkeen oli pari tuntia aikaa ennen junior handler -kilpailua. Viime kerrasta jh-kilpailussa oli noin vuosi aikaa, joten oli hieman erikoista olla taas kisaamassa siinä. Tuloksena oli viides sija.

Seuraavana on vuorossa pieni tauko näyttelyistä. Viimeiset viikot koulua on jäljellä ja sitten suuntaan kesälomalle!

Iisalmi NORDIC dog show

We were in NORDIC all breed dog show in Iisalmi yesterday. The turn of the papillons was about 10:30 o'clock.

I think Jenny performed really well in the breed ring. Jenny's result was EXC, CH1, CQ, BB1, NORDIC CAC, BOB (excellent, 1st of the champion class, certificate of quality, the best bitch, NORDIC certificate and the best of breed) under the judge Mrs. Tanya Ahlman-Stockmari!

After the breed ring there was a couple of hours time before the junior handling -competition. I took part in the junior handling -competition about year ago last time, so I was pleased to get 5th place.

Now we have a little break from dog shows. I have a few weeks school left in this session and then it will start summer vacation!


Tuesday, 6 February 2018

Junior handler osa 2

Uusi junior handler -esittely

Hi English readers! This post is unfortunately only in Finnish, because this is soooo long post and if I tried to translate it, it would get a really long time. This post is also part 2 to the Junior Handling post that I have published about three years ago in Finnish. And I don’t know what kind of rules Junior Handling has in the other countries. The next post will be also in English, I promise! :)

Tein vajaa kolme vuotta sitten toukokuussa 2015 junior handler -esittelypostauksen. Silloin olin juuri aloittamassa junior handleria. Voit käydä halutessasi lukemassa postauksen tästä. Postaus on ollut suosittu, joten ajattelin kertoa nyt vähän aikaa junior handleria harrastaneena lajista enemmän. Näyttelyissä pidän rotukehää pääosassa, mutta myös silloin tällöin osallistun junior handleriin Jennyn kanssa.

Perusfaktat junior handlerista löytyvät myös tästä postaksesta. Junior handlerin lyhenne on siis jh. Junior handler -kilpailua ei järjestetä joka näyttelyssä. Kilpailuja järjestetään kyllä tosi monia ympäri vuoden useilla paikkakunnilla.

Junior handleriin ilmoittautuminen maksaa 10e/kilpailija/näyttely. Mikäli jh:ssa järjestetään myös piirinmestaruuskilpailu ja kilpailija on oikeutettu siihen osallistumaan, se pitää myös huomioida ilmoittautumisessa. Piirinmestaruuskilpailu ei erikseen maksa mitään, vaan siihen pystyy osallistumaan samalla 10e:lla. Noin viikkoa ennen näyttelyä sähköpostiin (tai normipostiin) tulee numerolappu (tai -laput), joka tulee ottaa mukaan näyttelypaikalle. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, junior handleriin voi osallistua 10-17-vuotiaat nuoret ja kilpailussa handlerit jaetaan 10-13-vuotiaisiin ja 14-17-vuotiaisiin.

Junior handler on Suomessa suosittua ja kilpailijoita lajissa riittääkin paljon molemmissa ikäryhmissä. Suomessa junior handlereiden taso on myös melko korkealla ja useat ovat harrastaneet lajia pitkään. Aikaisemmassa jh-postauksessa kerroin, että luultavasti osallistun junior handleriin aina Jennyn kanssa, ja näin olenkin tehnyt. Junior handlerissa voi tosiaan kilpailla myös lainakoiralla. Eli vaikkei olisi omaa koiraa, voi lainata toisen koiraa ja esittää sen kehässä. Junior handlerissa on tarkoitus pyrkiä hyvään ja iloiseen yhteistyöhön koiran kanssa. Tuomari ei arvostele koiraa, vaan handlerin ja koiran välistä yhteistyötä. Koiran tulee olla sama koko junior handler -kilpailun ajan, ellei erittäin painavasta syystä tuomari anna lupaa vaihtaa koiraa.

Junior handler -kilpailusta saa kirjallisen arvostelun, niin kuin rotukehästäkin. Tosin junior handlerissa arviointi keskittyy koiran esittämiseen. Jh-arvostelukaavakkeessa on eri osioita mm. yhteistyö koiran kanssa, yleisvaikutelma, liikkeet ryhmässä yms, ja ne arvostellaan taulukolla tyydyttävä-hyvä-erittäin hyvä-erinomainen eli ihan rasti ruutuun periaatteella. Lisäksi tuomarin kommentit mahtuvat arvostelun alareunaan.

Tämän parin vuoden aikana, mitä olen jh-kehissä välillä kierrellyt, ovat tuomarit yleensä teettäneet kuvioista kolmion, ympyrän ja ihan perus edestakaiset liikkeet. Kertaakaan tämän kahden vuoden aikana tuomarit eivät ole teettäneet kahdeksikkoa, L-kirjainta tai H-kirjainta kehissä, joissa olen kilpaillut. En usko, että näiden vaikeiden kuvioiden teettäminen on kovin yleistä enää, koska niitä ei käytetä yleensä rotukehässäkään. Ulkomailla junior handlerissa tosin harvinaisempienkin kuvioiden teettäminen ei ole mahdotonta. Ulkomaiset tuomarit saattavat olla tarkempia siitä, ettei handler saa koskaan jäädä tuomarin ja koiran väliin (tämä on ns. golden rule = kultainen sääntö). Tätä ei kuitenkaan lue säännöissä, mutta ulkomaiset tuomarit voivat olla tarkempia siitä.

Viime postauksessa myös mainitsin koirien mahdollisesta vaihtamisesta. Yleisimmin tuomari voi vaihdattaa koiria sen jälkeen, kun viisi parasta on otettu jatkoon. Poikkeuksiakin toki löytyy. Tuomari voi vaihdattaa kilpailijoiden kesken koiria, tai tuoda kehään vaihtokoiria, eli esimerkiksi niin, että kaikki handlerit esittävät samanrotuista koiraa, joten tuomari näkee hyvin, ketkä osaavat esittää parhaiten. Junior handlerissa molemmissa ikäsarjoissa sijoitetaan viisi parasta. Ikäsarjojen parhaat kilpailevat päivän parhaan junior handlerin palkinnosta.

Jos näyttelyssä jh:ssa järjestetään piirinmestaruuskilpailu, se kilpaillaan ensin. Piirinmestaruuskilpailussa nuorempien ikäsarjan ja vanhempien ikäsarjan kilpailijat ovat samassa ja viisi parasta siinäkin sijoitetaan. Piirinmestaruuskilpailuja ei ole joka kerta junior handlerissa. Tämän jälkeen on nuorempien ikäsarjan vuoro (10-13v) ja nuorempien jälkeen vanhempien ikäsarjan vuoro (14-17v). Junior handlerissa kehä pyörii lähes samanlailla kuin rotukehässäkin, numerojärjestyksessä siis. Eli ensin kaikki yhdessä kehään, pari kierrosta kehä ympäri joko kaikki yhdessä (jos vähemmän osallistujia) tai parissa osassa, jonka jälkeen koiran tulee seistä asennossa maassa. Kun kaikki on juoksutettu, alkaa yksilöarvostelu, jonne mennään usein numerojärjestyksessä. Myös vapaavalintainen järjestys on joissain junior handler -kilpailuissa mahdollinen.

Kehässä pienet rodut nostetaan pöydälle ja isommat arvostellaan maassa. Tuomari saattaa kysyä mm. koiran rotua, käyttötarkoitusta, ikää, nimeä, alkuperämaata tms. Ihan peruskysymyksiä siis. Jos tuomari on ulkomaalainen, eikä ymmärrä kaikkia sanoja, kehäsihteeri auttaa suomentamaan. Yleensä jh:ssa handlerin tulee itse näyttää koiran hampaat, sillä hampaiden/purennan näyttäminen on yksi arvioitava asia. Yksilöarvostelussa tuomari teettää usein ympyrän, edestakaiset liikkeet ja kolmion. Kannattaa tarkkaan katsoa, mihin suuntaan tuomari haluaa kolmion ja ympyrän kierrettävän. Tuomari voi kyllä ohjeistaa, jos menitkin toiseen suuntaan, mihin hän tarkoitti.
Pienet rodut nostetaan pöydälle

Junior handler -kehä saattaa myös osua samaan aikaan rotukehän kanssa. Tällöin riittää, kun ilmoittaa jh-kehän kehäsihteerille tulevansa myöhässä. Tällaisessa tapauksessa rotukehästä tuleva kilpailija arvostellaan usein ikäsarjansa viimeisenä, jonka jälkeen kaikki kokoontuvat uudestaan kehään. Jos kilpailussa on useampia, jotka tulevat kilpailuun jo yksilöarvostelujen alettua, yleensä muiden yksilöarvosteluiden jälkeen he menevät sitten yhdessä kehään. Tuomari voi juoksuttaa myöhässä tulleet pari kertaa kehän ympäri pienessä porukassa, jonka jälkeen he myös menevät yksilöarvosteluun.

Kun kaikki on yksilöarvosteltu, kaikki handlerit koirineen ikäryhmästä palaavat kehään ja laittavat koirat asentoon. Sitten mahdollisesti tuomari juoksuttaa koirat pari kertaa kehän ympäri (yleensä juoksujärjestyksessä = koirien juoksemisen/kävelyn nopeusjärjestyksessä, nopeat ensin) ja vielä handlerit laittavat koirat seisomaan, kunnes tuomari valitsee jatkoon menijät tai joissain tapauksissa suoraan sijoittuneet koirakot. Tuomari voi siis tehdä vaikka niin, että 20 koirakosta hän valitsee 10 jatkoon. Näistä kymmenestä vain kuitenkin viisi sijoitetaan. Junior handlerissa joskus myös ei jatkoon päässeet saavat pienen osallistumispalkinnon. Näin ei kuitenkaan aina ole. Sijoittuneet saavat yleensä ruusukkeen ja pokaalin lisäksi vielä joitain pientä kuten koiralle herkkuja tai muuta sellaista.

Suosittelen kokeilemaan lajia, mikäli on kiinnostusta junior handleriin. Kuten jo kerroin, junior handler on erittäin suosittua Suomessa, joten menestyminen lajissa ei ole aina ihan helppoa, sillä monet ovat kilpailleet junior handlerissa monia vuosia. Vaikka menestystä ei heti tulisi, ei kannata masentua. Junior handler -kisaan kannattaa aluksi lähteä hakemaan kokemusta koiran esittämisestä, mikäli se ei ole jo tuttua. Myös mätsäreiden yhteydessä järjestetään usein junior handler -kilpailuja, jossa voi myös harjoitella esittämistä. Vuoden mittaan järjestetään myös junior handler -leirejä, joissa voi oppia uutta! Kotona treenailu on tietysti varsinkin alkuvaiheessa tärkeää. Junior handler -kilpailuista voi saada hyviä vinkkejä rotukehääkin ajatellen.

Monday, 11 September 2017

Porvoon koiranäyttely - A dog show in Porvoo

Porvoossa 10.9
Oltiin eilen Porvoon kaikkien rotujen koiranäyttelyssä. Papillonit arvioi Veli-Pekka Kumpumäki. Jenny esiintyi mielestäni erittäin hyvin. Jenny sai ERI:n, SA:n ja oli paras narttu eli tuloksena siis ERI, VAK1, SA, PN1, VSP!

Rotukehän jälkeen suuntasimme junior handler -kehälle. Tuomarina toimi Nina Janger. Arvionti oli jo alkanut, joten menin ilmoittamaan kehäsihteerille, että tulin rotukehästä. En ollut ainoa, joka tuli myöhässä, joten pienessä porukassa kierrettiin kehä ympäri, jonka jälkeen mentiin yksilöarvosteluun. Jenny oli asennossa hienosti, mutta kävely vähän takerteli. Nyt, kun Jennyllä on juoksuaika, on Jenny vähän itsepäisempi kuin yleensä. Onneksi sain kuitenkin Jennyn kävelemään ja tuomari ymmärsi hyvin tämän kävelyhaluttomuuden.

Lintuparvi yllätti kesken JH-kisan.
The flock of birds surprised among junior handler -competition.

Junior handler -palkinnot - The junior handler -prizes
Yksilöarvosteluiden jälkeen tuomari ryhtyi valitsemaan jatkoon meneviä. Tuomari viittoi minut ja Jennyn jatkoon! Lopulta sijoituin viidenneksi! Kilpailijoita oli 15, joten viides sija oli oikein hyvä! Palkintona oli ruusukkeen ja pokaalin lisäksi karkkipussi, teippirulla (roskien poistoon vaatteista) sekä koiralle herkkupaloja. Arviointi oli erinomainen ja tuomari arvosti erityisesti rauhallista ja kaunista esittämistapaa.

In Porvoo 10.9
We were in all breeds dog show in Porvoo yesterday. Papillons' judge was Mr. Veli-Pekka Kumpumäki from Finland. Jenny got excellent, CQ and she was the best bitch, so results were EXC, CH1, CQ, BB1, BOS!

After the breed ring, we went to the junior handler -ring. The junior handler judge was Ms. Nina Janger. The review went well and the judge put me and Jenny to the next section! There were 15 racers and I was ranked to the fifth place with Jenny! The judge wrote that she appreciated the peaceful and beautiful way in presenting.


Rotukehän jälkeen - After the breed ring




Monday, 14 August 2017

Viikonloppu Joensuussa - A weekend in Joensuu

KV- ja KR-näyttelyt Itä-Suomessa

Vietimme viime viikonlopun Joensuussa. Lauantaina oli kansainvälinen näyttely ja sunnuntaina kaikkien rotujen näyttely.

Lauantai
Lauantaina oli todella lämmin päivä, yli 22 astetta lähes koko päivän. Aamulla osallistuin junior handleriin, jonka tuomarina toimi Elina Alanen. Pääsin seitsemän parhaan joukkoon, mutta karsiuduin kuitenkin juuri ennen sijoittamista. Tuomari selitti, että karsiuduin, koska en vaihtanut hihnaa toiseen käteen edestakaisessa liikkeessä.

Junior handlerin jälkeen suuntasimme rotukehän läheisyyteen. Papillonit arvioi australialainen Janelle Robbins. Jenny sai ERI:n ja voitti luokkansa saaden SA:n. Paras narttu -kehässä Jenny oli ykkönen ja sai CACIBin! Lopulta Jenny oli VSP (vastakkaisen sukupuolen paras)! Jennyn tuloksena oli siis ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, VSP!


Lauantai-iltana Jenny oli todella väsynyt kuumasta ja suht' pitkästä päivästä. Yövyimme noin viiden minuutin ajomatkan päässä näyttelypaikasta.

Sunnuntai
Sunnuntaina oli todella vaihtelevaa säätä, sillä välillä aurinko paistoi, kun taas välillä näytti siltä, että kohta alkaa satamaan. Aamulla oli junior handler, jonka tuomarina oli australialainen Ginnette Loft. En sijoittunut jh:ssa, mutta arviointi oli silti erinomainen. 

Junior handlerin jälkeen menimme odottamaan rotukehän alkamista. Papillonit arvioi ruotsalainen Lisa Molin. Jenny sai ERI:n, voitti valioluokan ja sai SA:n. Paras narttu -kehässä Jenny oli jälleen ykkönen! Lopulta Jenny oli VSP, joten tuloksena siis ERI, VAK1, SA, PN1, VSP!

Kehässä Jenny oli asennossa hienosti, mutta kävely ei sujunut yhtä hyvin kuin lauantaina. Tuomari tykkäsi Jennystä kovasti ja sanoi Jennyn olevan ihan oikea perhonen, varsinkin Jennyn korvat olivat hänestä upeat. Arvioinnissa luki "full av kvalitet", eli suomeksi "täynnä laatua"! Kehän jälkeen haimme palkinnon ja menimme ottamaan joitakin kuvia. Jenny oli todella väsynyt rankasta viikonlopusta, eikä mikään ihme. Hieno viikonloppu kuitenkin on nyt takana!


12.8.2017
The international and all breeds dog shows in Joensuu

We visited last weekend in Joensuu. On Saturday there was international dog show and on Sunday there was all breeds dog show.

Saturday
It was a really warm day on Saturday. In the morning I participated in the junior handler -competition. The judge was Elina Alanen from Finland. I was among the top seven, but I was eliminated just before investing.

The papillons' judge was Janelle Robbins from Australia. Jenny got EXC and CQ and won her class. In the best bitch -competition Jenny was the first and got CACIB! Eventually Jenny was BOS. So, Jenny's results were EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOS!

In the afternoon Jenny was really tired, because the day was really hot and long.

Sunday
On Sunday it was really varying weather. A junior handler -competition was in the morning. The judge was Ginnette Loft from Australia. I was not ranked it. However, the evaluation was excellent.

The papillons' judge was Lisa Molin from Sweden. Jenny got excellent and won her class, she got also CQ. In the best bitch -competition Jenny was the first again! She was BOS. Jenny's results on Sunday were EXC, CH1, CQ, BB1, BOS! The judge liked very much about Jenny's ears and thought, that Jenny is a real papillon. In the evaluation it was said in Swedish "full av kvalitet", witch means in English "full of quality"! A great weekend in Joensuu is now behind!

13.8.2017







Sunday, 16 July 2017

Näyttelystä kotiin kesken kaiken

Mikkeli KR

Oltiin viime lauantaina Mikkelin kaikkien rotujen koiranäyttelyssä. Papilloneja oli 6 ja tuomarina toimi norjalainen Jari Partanen. Kaikki kuusi papillonia olivat narttuja, Jenny oli ainoa valioluokassa. Kehässä käveltiin ensin ympäri ja sitten edestakaisin. Jenny käveli hyvin. Heti pöydällä tuomari sanoi, että kun Jenny tuli kehään, näytti tämä aika isolta. Kun sitten tuomari tunnusteli Jennyä, sanoi ettei Jenny ole yhtään iso, vaan sillä on paljon karvaa ja todella hyvä rakenne. Jennyn tuloksena oli ERI ja SA. Paras narttu -kehässä Jenny käveli vielä paremmin ja oli toinen. Arvioinnissa tuomarin mielestä Jennyllä oli liikaa pohjavillaa, jonka takia toinen sijoitus. Onhan Jennyllä toki paljon karvaa, mutta monet tuomarit ovat kehuneet sitä.


Sitten seuraavana oli vuorossa junior handler pitkästä aikaa. Olin ilmoittautunut piirinmestaruuskilpailuun sekä vanhempien ikäsarjaan (eli 14-17v). Jenny käveli ihan hyvin, kun kaikki kiersivät kehää yhdessä ympäri.

Yksilöarvostelujen alettua, menin Jennyn kanssa kehästä pois, kun ei ollut vielä meidän vuoro. Yhtäkkiä Jenny rupesi vetämään, läähättämään ja tärisemään. Jenny taisi pelästyä jotakin todella paljon. Jenny halusi isän syliin turvaan. Jenny ei juonut, syönyt eikä kävellyt vaan tärisi ja läähätti vain. Häntä oli koko ajan jalkojen välissä. Luulen, että Jenny pelästyi ison koiran haukkumista niin ettei rauhoittunut millään, sillä en keksi muutakaan, mitä silloin olisi voinut tapahtua.


Kun sitten oli Jennyn vuoro, menin Jennyn kanssa kehään, jos Jenny olisi jo rauhoittunut. Ei ollut, joten keskustelin tuomarin kanssa, mitä kannattaisi tehdä. Enää ei saisi vaihtaa koiraa, joten siirrettiin Jennyn vuoroa viimeiseksi. Yritimme rauhoitella Jennyä, mutta se ei rauhoittunut millään. Jenny pelkäsi edelleen, joten jätin piirinmestaruuden väliin. Ajateltiin, että Jennyn parhaaksi kannattaa mahdollisimman nopeasti päästä kotiin, joten jätin junior handlerin kokonaan välistä. Jenny rauhoittui vähän kerrallaan, kun poistuimme näyttelyalueelta. Kotiin päästyämme Jenny oli taas ihan normaalisti. Vaikka nyt junior handler olisi ollut pitkästä aikaa, Jennyn parhaaksi kannatti lähteä heti kotiin. Piirinmestaruudessa olisi ollut minun lisäksi vain 7 muuta, joten harmi ettei siihen pystytty osallistumaan. Onneksi rotukehä oli ennen junior handleria. Ainakin nyt tiedetään, että näinkin voi tapahtua!







Sunday, 29 May 2016

2015-2016 JH-arvioinnit

Junior handler- arvioinnit

Olen koonnut kaikki Junior handler- arvionnit tähän postaukseen. Osallistuin siis ensimmäistä kertaa Junior handleriin noin vuosi sitten. Olin vielä viime vuoden nuorempien ikäsarjassa, mutta tänä vuonna kilpailen vanhemmissa.

16.5.2015
Tuomari: Juha Palosaari

Liikkeet ryhmässä: Erinomainen
Yksittäisliikkeet: Erinomainen
Seisottaminen: Erittäin hyvä
Hampaiden/purennan näyttäminen: Erittäin hyvä
Yhteistyö koiran kanssa: Erinomainen
Rodun tuntemus: Erinomainen
Yleisvaikutelma: Erinomainen

Miellyttävä esiintyminen. Hyvä yhteistyö ja hyvä kontakti koiraan.

6.6.2015
Tuomari: Paula Rekiranta

Liikkeet ryhmässä: Erinomainen
Yksittäisliikkeet: Erittäin hyvä
Seisottaminen: Erinomainen
Hampaiden/purennan näyttäminen: Hyvä
Yhteistyö koiran kanssa: Erittäin hyvä
Rodun tuntemus: Erinomainen
Yleisvaikutelma: Erinomainen

Purenta näyttäessä namit kannattaa ottaa pois nyrkistä. Liikuttaessa huomioitava missä tuomari seisoo.

25.7.2015 (Piirinmestaruus)
Tuomari: Auli Haapiainen-Liikanen

Liikkeet ryhmässä: Erinomainen
Yksittäisliikkeet: Erittäin hyvä
Seisottaminen: Erinomainen
Hampaiden/purennan näyttäminen: Erinomainen
Yhteistyö koiran kanssa: Erinomainen
Rodun tuntemus: Erinomainen
Yleisvaikutelma: Erinomainen

Esiintyminen nurmikolla voisi olla ryhdikkäämpää, pöydällä erinomaista.

25.7.2015
Tuomari: Auli Haapiainen-Liikanen

Liikkeet ryhmässä: Erinomainen
Yksittäisliikkeet: Erinomainen
Seisottaminen: Erinomainen
Hampaiden/purennan näyttäminen: Erinomainen
Yhteistyö koiran kanssa: Erinomainen
Rodun tuntemus: Erinomainen
Yleisvaikutelma: Erinomainen

Rauhallista ja asiallista esittämistä.
Sijoitus: 5

1.8.2015
Tuomari: Jarmo Hilpinen

Liikkeet ryhmässä: Erinomainen
Yksittäisliikkeet: Erinomainen
Seisottaminen: Erinomainen
Hampaiden/purennan näyttäminen: Erinomainen
Yhteistyö koiran kanssa: Erinomainen
Rodun tuntemus: Erinomainen
Yleisvaikutelma: Erinomainen

Hyvä vapaa esitys, ei turhia elkeitä. Koira tulee näin pääosaan. Liikkeissä vauhti riittää.
Sijoitus: 5

9.8.2015
Tuomari: Leuka Fairaislova, Tšekki

Liikkeet ryhmässä: Erinomainen
Yksittäisliikkeet: Erinomainen
Seisottaminen: Erinomainen
Hampaiden/purennan näyttäminen: Erinomainen
Yhteistyö koiran kanssa: Erinomainen
Rodun tuntemus: Erinomainen
Yleisvaikutelma: Erinomainen

Sijoitus: 3

30.8.2015
Tuomari: Jussi Liimatainen

Liikkeet ryhmässä: Erinomainen
Yksittäisliikkeet: Erittäin hyvä
Seisottaminen: Erittäin hyvä
Hampaiden/purennan näyttäminen: Erinomainen
Yhteistyö koiran kanssa: Erittäin hyvä
Rodun tuntemus: Erinomainen
Yleisvaikutelma: Erinomainen

Halutonta koiraa voisi kehua hieman enemmän.
Sijoitus: 3

13.9.2015
Tuomari: Nora Lindqvist

Liikkeet ryhmässä: Erinomainen
Yksittäisliikkeet: Erinomainen
Seisottaminen: Erinomainen
Hampaiden/purennan näyttäminen: Erittäin hyvä
Yhteistyö koiran kanssa: Erinomainen
Rodun tuntemus: Erinomainen
Yleisvaikutelma: Erinomainen

Kauniit kuviot, ei peittänyt koiraa esittäessä.

Vanhempien ikäsarja, 2016

27.3.2016
Tuomari: Hanna Päivärinta
 
Liikkeet ryhmässä: Erinomainen
Yksittäisliikkeet: Erinomainen
Seisottaminen: Erittäin hyvä
Hampaiden/purennan näyttäminen: Erinomainen
Yhteistyö koiran kanssa: Erinomainen
Rodunomaisen esittämistavan tunteminen: Erinomainen
Yleisvaikutelma: Erinomainen

Siistiä esittämistä. Liikuttaessa hyvät tiet, mutta seisottamiseen lisää malttia.
5.5.2016
Tuomari: Erna Halttunen
 
Liikkeet ryhmässä: Hyvä
Yksittäisliikkeet: Hyvä
Seisottaminen: Erinomainen
Hampaiden/purennan näyttäminen: Hyvä
Yhteistyö koiran kanssa: Erittäin hyvä
Rodunomaisen esittämistavan tunteminen: Erittäin hyvä
Yleisvaikutelma: Hyvä

Harjoittele hampaiden näyttämistä, sekä liikkeitä koiran kanssa, jotta saisit rodunomaiset liikkeet esille. Tällä hetkellä liikkuminen näyttää, että koiraa kuljetetaan perässä. Iloinen handleri.

5.5.2016 (Piirinmestaruus)
Tuomari: Erna Halttunen
 
Liikkeet ryhmässä: (En osallistunut tähän osioon, rotukehässä)
Yksittäisliikkeet: Erittäin hyvä
Seisottaminen: Erinomainen
Hampaiden/purennan näyttäminen: Erittäin hyvä
Yhteistyö koiran kanssa: Erinomainen
Rodunomaisen esittämistavan tunteminen: Erittäin hyvä
Yleisvaikutelma: Erittäin hyvä

Harjoittele vielä purennan näyttämistä. Toivoisin tarkkuutta liikkeisiin ja koiran liikkeitä voisi tuoda lisää esille paremmalla vauhdilla, muuten iloinen esiintymistapa. 
Sijoitus: 4

Saturday, 7 May 2016

Helatorstaina näyttelyssä

Monen tunnin näyttelyreissu

Olimme torstaina kaikkien rotujen koiranäyttelyssä. Papilloneja oli ilmoitettu 10, joista 8 oli narttuja. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, Junior handler osui juuri samaan aikaan kuin rotukehä. Äiti esitti Jennyn siis rotukehässä. Ilmoitin jo Junior handler -kehän kehäsihteerille, että tulen myöhässä. Onneksi kehät olivat vierekkäin, joten pystyin seuraamaan molempien kehien menoa samaan aikaan.

Papillonit tuomaroi puolalainen Adam Ostrowski. Nuorten luokassa narttuja oli kolme, eli kaksi Jennyn lisäksi. Jenny näytti kävelevän hyvin ja oli asennossa hienosti. Jenny sai ERI:n ja voitti nuorten luokan nartut. Jenny sai myös SA:n, joten se pääsi paras narttu -kehään. SA:n saaneita narttuja oli viisi. Jenny liikkui hyvin ja oli asennossa liikkumatta. Tuomari vaihtoi Jennyn ja toisen koiran paikkaa. Jenny oli paras narttu ykkönen ja sai sertifikaatin! Samalla Jenny oli myös ROP, koska uroksista kumpikaan ei saanut SA:ta. Tuomari oli melko tiukka ainakin arvioinnin perusteella.

Heti tämän jälkeen kiirehdin viereiseen kehään Junior handleriin. Osallistuin siis myös piirinmestaruuteen, joten menin jonon perälle odottamaan, että muut arvioitaisiin. Jenny oli tässä kohtaa jo aika väsynyt, eikä kävely oikein maittanut. Sain sen kuitenkin liikkumaan ihan hyvin. Jenny jaksoi olla asennossa onneksi hyvin. Piirinmestaruuteen osallistui 10 handleria. Sijoituin neljänneksi! Vanhempien ikäryhmässä Junior handlerissa oli 25 osallistujaa, ja karsiuduin siitä pois. Tämän jälkeen kävimme hakemassa rotukehästä saamista sertifikaatista ja ROP:ista pokaalit palkintopisteeltä.

Jäimme odottamaan ryhmäkehien alkamista. Niiden arvioitu aloitusaika oli kello 16. Jenny kuuluu siis FCI-ryhmään 9, joka arvosteltiin toiseksi viimeisenä. Jenny oli tässä kohtaa tosi väsynyt, eikä olisi millään jaksanut enää lähteä kävelemään kehään. Ysiryhmän tuomaroi Kimmo Mustonen. Ensin oli esiarvostelu, jossa tuomari tunnusteli ja juoksutti koirat. Jenny ei sijoittunut ryhmäkehässä.

Kello oli jo 18, kun vihdoin pääsimme lähtemään kotia kohti. Onneksi matkaa oli vain alle tunti, joten se meni nopeasti. Oli mahtava päivä ja kannatti todellakin mennä! Kävimme aina välillä ostamassa juomista ja syömistä, koska emme arvanneet, että päivästä tulisi niin pitkä. Aurinko paistoi koko päivän täydeltä taivaalta ja oli koko ajan tosi kuuma. Ei ollut mukana hattua, eikä mitään auringonsuojaa, joten päivän jälkeen meidän naamat olivat kieltämättä ihan punaiset. Minulla ei edes ollut aurinkolaseja, joten seuraavaan näyttelyyn ne pitää todellakin muistaa ottaa mukaan. Aurinkorasvaakin olisi kyllä tarvinnut! Jennyllä on tosiaan nyt juoksuaika, josta seurasi se, että ilman koirille tarkoitettuja kosteuspyyhkeitä emme olisi selvinneet torstaista.

Jennyn uusi lelu

Kotiin päästyään Jenny oli todella iloinen ja halusi leikkiä uudella lelulla, jonka ostimme näyttelystä. Ostimme näyttelystä myös Jennylle aika paljon purutikkuja ja herkkuja. Jenny sai maistaa kotona myös uutta omenakierreherkkua, josta se tykkäsi kovasti. Siinä herkussa oli lihaa kieritettynä kuivatun omenaviipaleet ympärille. Maistui ainakin Jennylle todella hyvin! :)

Monday, 2 May 2016

Noin kuukausi kesälomaan

Kesää odotellessa

Kesälomaan on noin kuukausi enää aikaa! Minulla on nyt keväällä tosi paljon kokeita, niin kuin arvata saattaakin. Myös tietokoneen kanssa on pieniä ongelmia, jotka vaikuttavat blogin kirjoittamiseen. Kamerakin on rikki, joten kuvia ei voi sillä ottaa. Kännykällä kuvista ei tule kovin hyvälaatuisia, jonka näkee hyvin esimerkiksi muutamista aiemmista ja tästä postauksesta.

Sitten vähän Jennyn kuulumisia
Jennyllä on nyt juoksuaika. Se haluaisi koko ajan vain olla ulkona ja haistella muita koiria. Emme kuitenkaan anna sen haistella muita kuin narttuja. Jenny nuolee itseään paljon ja merkkailee lenkeillä enemmän. Ihmettelinkin Jennyn käytöstä ennen juoksuaikaa, mutta tämä selittää asian. Vähän aikaa sitten Jennyltä lähti ihan älyttömästi karvaa, mutta onneksi nyt lähtee vähemmän.

Jenny on ollut tänään tosi paljon aitauksessa. Jenny on kaivellut kuoppia ja ravannut ympäri aitausta. Laitoimme Jennylle viltin terassille, jotta sen on kiva maata siinä, eikä siihen edes sada. Jenny on myös jahdannut perhosia ja muita lentäviä hyönteisiä aina, kun niitä lentää ohi. Jenny nauttii ulkona tuulesta korvahapsut hulmuten. :)

Tällä viikolla menemme näyttelyyn helatorstaina. Papilloneja on ilmoitettu 10. Äiti esittää Jennyn siellä, joten minua hieman jännittää, miten se sujuu. Lähtö on suunnilleen kahdeksalta, eli ei tarvitse herätä heti aamuvarhain. Papillonien vuoro on noin kello 11.00, mutta myös Junior handlerin vuoro. Tämä osui vähän huonoon kohtaan, kun molemmat ovat samaan aikaan. Haluan kuitenkin olla katsomassa, kun Jenny on kehässä. Teemme niin, että rotukehä ensin ja vasta sen jälkeen JH. Junior handlerissa on ennenkin tullut kilpailijoita myöhässä kehään, joten sen ei pitäisi olla ongelma, jos tulen myöhässä. Rotukehässä sen sijaan, jos koira ei tule sen arvosteluaikaan, se merkitään poissaolevaksi. Papilloneja arvostelee myös harjoitusarvostelija, eli arviointi kestää kauemmin kuin tavallisesti. Toisaalta osallistun myös piirinmestaruuteen, joka on ensimmäisenä Junior handlerissa. En tiedä vielä, miten ehdimme molempiin kehiin. Uskon, että JH-kehässä voidaan odottaa sen aikaa, sillä siinä kehässä ei edes ole muuta ohjelmaa koko päivänä.
Leivoin vappuna munkkeja ja tippaleipiä. Laitoin kaksi ruokapöydän tuolia niin, ettei Jenny päässyt keittiöön. Jenny nimittäin hääräisi muuten koko ajan keittiössä. Jenny yritti tunkeutua jokaisesta pienestä välistä, josta se saattaisi mahtua. Kerran Jenny pääsi keittiön puolelle tunkeutumalla pienestä raosta penkkien välistä. Penkit eivät edes olleet kovin korkeita verrattuna Jennyyn. Jenny näki ihan hyvin niiden yli, mutta se ei hyppää mihinkään (ei sohvalle, ei sängylle), joten ei Jenny tuolien yli hypännyt. Jenny kyllä yritti kiivetä, mutta se oli liian hankalaa. Jenny uikutti aina välillä tuolien takana. Se heilutti aina häntää, kun katsoin, koska oletti kai saavansa hellyyttä sillä ja pääsevänsä keittiöön. :) Lopulta Jenny jäi makaamaan tuolien eteen ja katsoi, kun munkit ja tippaleivät valmistuivat.