Showing posts with label Match Show. Show all posts
Showing posts with label Match Show. Show all posts

Saturday, 28 April 2018

BIS1 mätsärissä - BIS1 in the dog match show

Palkinnot - Prizes
Match show:n kaunein!

Osallistumme mätsäreihin keskimäärin kerran vuodessa, mutta joskus on hauska osallistua ja muistella, miten mätsäreissä järjestys ja homma toimiikaan. Tänään osallistuimme mätsäriin, jossa oli tosi kivasti porukkaa ja ilmakin oli hyvin aurinkoinen. Välillä tosin pilvet peittivät auringon niin, että meinasi tulla vähän kylmä.

Mätsärissä Jenny osallistui pienten aikuisten sarjaan (säkäkorkeus alle 40cm), jossa kilpaili yhteensä 14 koiraa. Kuten yleensä mätsäreissä, koirat kulkevat arvosteluun ensin pareittain. Tuomari valitsee näistä kahdesta kauniimman omasta mielestään ja antaa tälle punaisen nauhan, toinen saa sinisen nauhan. Kun kaikki on "arvosteltu", on kaikkien sinisten nauhojen saaneiden vuoro, joista sijoitetaan neljä parasta. Punaisen nauhan saaneille tehdään samoin. Sarjojen voittajat osallistuvat Best In Show eli BIS-kisaan, jossa kilpailevat myös parhaat veteraanit, pennut ja muut eri sarjojen voittajat. Tarkempaa infoa mätsäreistä voi löytää muutama vuosi sitten kirjoittamastani postauksesta.

Jennyn parina oli australianterrieri. Tuomari piti erityisesti Jennyn turkista ja liikkeestä, niinpä Jenny saikin punaisen nauhan. Seuraavaksi oli vuorossa pienten aikuisten punaisten sarja. Tuomari karsi ensin kolme pois, jonka jälkeen alkoi sijoittamaan koiria. Jenny sijoittui ensimmäiseksi eli voitti sarjan! Sitten suunta olikin kohti BIS-kehää, jossa oli vielä 9 koiraa, jotka tuomareiden piti laittaa paremmuusjärjestykseen. Tässä kohtaa Jennyn pitkästä pinnasta oli todellakin hyötyä, sillä koirien piti seistä asennossa todella kauan ja vieläpä auringonpaahteessa. Jenny seisoi todella nätisti koko ajan, eikä hievahtanutkaan. Tuomarit ryhtyivät sijoittamaan koiria, ja mitenkäs kävikään - Jennylle pamahti ensimmäinen sija eli Best In Show, BIS!

Vaikka kyseessä olikin match show, eli leikkimielinen koiranäyttely, on silti hienoa, että Jenny oli koko mätsärin kaunein. Mätsärit ovatkin hyvää treeniä itse handlerille kuin myös koirallekin.

The most beautiful in the dog match show!

Photo: Risto Toivola
We take part in to the match shows about once in a year and today it was match show's time. Jenny took part in to the small adults competition (withers less than 40cm). Jenny won her pair, who was an Australian terrier. In the next competition Jenny was the first and ready to attend the Best In Show -competition. There were the best veteran, the best puppy and other series' winners in the Best In Show -ring. Jenny took the first place and was Best In Show, BIS!

Although it was a match show (a playful dog show), it's great that Jenny was the most beautiful in the show. I think that match shows are really good training for the handler as well as for the dog.

Tuesday, 6 February 2018

Junior handler osa 2

Uusi junior handler -esittely

Hi English readers! This post is unfortunately only in Finnish, because this is soooo long post and if I tried to translate it, it would get a really long time. This post is also part 2 to the Junior Handling post that I have published about three years ago in Finnish. And I don’t know what kind of rules Junior Handling has in the other countries. The next post will be also in English, I promise! :)

Tein vajaa kolme vuotta sitten toukokuussa 2015 junior handler -esittelypostauksen. Silloin olin juuri aloittamassa junior handleria. Voit käydä halutessasi lukemassa postauksen tästä. Postaus on ollut suosittu, joten ajattelin kertoa nyt vähän aikaa junior handleria harrastaneena lajista enemmän. Näyttelyissä pidän rotukehää pääosassa, mutta myös silloin tällöin osallistun junior handleriin Jennyn kanssa.

Perusfaktat junior handlerista löytyvät myös tästä postaksesta. Junior handlerin lyhenne on siis jh. Junior handler -kilpailua ei järjestetä joka näyttelyssä. Kilpailuja järjestetään kyllä tosi monia ympäri vuoden useilla paikkakunnilla.

Junior handleriin ilmoittautuminen maksaa 10e/kilpailija/näyttely. Mikäli jh:ssa järjestetään myös piirinmestaruuskilpailu ja kilpailija on oikeutettu siihen osallistumaan, se pitää myös huomioida ilmoittautumisessa. Piirinmestaruuskilpailu ei erikseen maksa mitään, vaan siihen pystyy osallistumaan samalla 10e:lla. Noin viikkoa ennen näyttelyä sähköpostiin (tai normipostiin) tulee numerolappu (tai -laput), joka tulee ottaa mukaan näyttelypaikalle. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, junior handleriin voi osallistua 10-17-vuotiaat nuoret ja kilpailussa handlerit jaetaan 10-13-vuotiaisiin ja 14-17-vuotiaisiin.

Junior handler on Suomessa suosittua ja kilpailijoita lajissa riittääkin paljon molemmissa ikäryhmissä. Suomessa junior handlereiden taso on myös melko korkealla ja useat ovat harrastaneet lajia pitkään. Aikaisemmassa jh-postauksessa kerroin, että luultavasti osallistun junior handleriin aina Jennyn kanssa, ja näin olenkin tehnyt. Junior handlerissa voi tosiaan kilpailla myös lainakoiralla. Eli vaikkei olisi omaa koiraa, voi lainata toisen koiraa ja esittää sen kehässä. Junior handlerissa on tarkoitus pyrkiä hyvään ja iloiseen yhteistyöhön koiran kanssa. Tuomari ei arvostele koiraa, vaan handlerin ja koiran välistä yhteistyötä. Koiran tulee olla sama koko junior handler -kilpailun ajan, ellei erittäin painavasta syystä tuomari anna lupaa vaihtaa koiraa.

Junior handler -kilpailusta saa kirjallisen arvostelun, niin kuin rotukehästäkin. Tosin junior handlerissa arviointi keskittyy koiran esittämiseen. Jh-arvostelukaavakkeessa on eri osioita mm. yhteistyö koiran kanssa, yleisvaikutelma, liikkeet ryhmässä yms, ja ne arvostellaan taulukolla tyydyttävä-hyvä-erittäin hyvä-erinomainen eli ihan rasti ruutuun periaatteella. Lisäksi tuomarin kommentit mahtuvat arvostelun alareunaan.

Tämän parin vuoden aikana, mitä olen jh-kehissä välillä kierrellyt, ovat tuomarit yleensä teettäneet kuvioista kolmion, ympyrän ja ihan perus edestakaiset liikkeet. Kertaakaan tämän kahden vuoden aikana tuomarit eivät ole teettäneet kahdeksikkoa, L-kirjainta tai H-kirjainta kehissä, joissa olen kilpaillut. En usko, että näiden vaikeiden kuvioiden teettäminen on kovin yleistä enää, koska niitä ei käytetä yleensä rotukehässäkään. Ulkomailla junior handlerissa tosin harvinaisempienkin kuvioiden teettäminen ei ole mahdotonta. Ulkomaiset tuomarit saattavat olla tarkempia siitä, ettei handler saa koskaan jäädä tuomarin ja koiran väliin (tämä on ns. golden rule = kultainen sääntö). Tätä ei kuitenkaan lue säännöissä, mutta ulkomaiset tuomarit voivat olla tarkempia siitä.

Viime postauksessa myös mainitsin koirien mahdollisesta vaihtamisesta. Yleisimmin tuomari voi vaihdattaa koiria sen jälkeen, kun viisi parasta on otettu jatkoon. Poikkeuksiakin toki löytyy. Tuomari voi vaihdattaa kilpailijoiden kesken koiria, tai tuoda kehään vaihtokoiria, eli esimerkiksi niin, että kaikki handlerit esittävät samanrotuista koiraa, joten tuomari näkee hyvin, ketkä osaavat esittää parhaiten. Junior handlerissa molemmissa ikäsarjoissa sijoitetaan viisi parasta. Ikäsarjojen parhaat kilpailevat päivän parhaan junior handlerin palkinnosta.

Jos näyttelyssä jh:ssa järjestetään piirinmestaruuskilpailu, se kilpaillaan ensin. Piirinmestaruuskilpailussa nuorempien ikäsarjan ja vanhempien ikäsarjan kilpailijat ovat samassa ja viisi parasta siinäkin sijoitetaan. Piirinmestaruuskilpailuja ei ole joka kerta junior handlerissa. Tämän jälkeen on nuorempien ikäsarjan vuoro (10-13v) ja nuorempien jälkeen vanhempien ikäsarjan vuoro (14-17v). Junior handlerissa kehä pyörii lähes samanlailla kuin rotukehässäkin, numerojärjestyksessä siis. Eli ensin kaikki yhdessä kehään, pari kierrosta kehä ympäri joko kaikki yhdessä (jos vähemmän osallistujia) tai parissa osassa, jonka jälkeen koiran tulee seistä asennossa maassa. Kun kaikki on juoksutettu, alkaa yksilöarvostelu, jonne mennään usein numerojärjestyksessä. Myös vapaavalintainen järjestys on joissain junior handler -kilpailuissa mahdollinen.

Kehässä pienet rodut nostetaan pöydälle ja isommat arvostellaan maassa. Tuomari saattaa kysyä mm. koiran rotua, käyttötarkoitusta, ikää, nimeä, alkuperämaata tms. Ihan peruskysymyksiä siis. Jos tuomari on ulkomaalainen, eikä ymmärrä kaikkia sanoja, kehäsihteeri auttaa suomentamaan. Yleensä jh:ssa handlerin tulee itse näyttää koiran hampaat, sillä hampaiden/purennan näyttäminen on yksi arvioitava asia. Yksilöarvostelussa tuomari teettää usein ympyrän, edestakaiset liikkeet ja kolmion. Kannattaa tarkkaan katsoa, mihin suuntaan tuomari haluaa kolmion ja ympyrän kierrettävän. Tuomari voi kyllä ohjeistaa, jos menitkin toiseen suuntaan, mihin hän tarkoitti.
Pienet rodut nostetaan pöydälle

Junior handler -kehä saattaa myös osua samaan aikaan rotukehän kanssa. Tällöin riittää, kun ilmoittaa jh-kehän kehäsihteerille tulevansa myöhässä. Tällaisessa tapauksessa rotukehästä tuleva kilpailija arvostellaan usein ikäsarjansa viimeisenä, jonka jälkeen kaikki kokoontuvat uudestaan kehään. Jos kilpailussa on useampia, jotka tulevat kilpailuun jo yksilöarvostelujen alettua, yleensä muiden yksilöarvosteluiden jälkeen he menevät sitten yhdessä kehään. Tuomari voi juoksuttaa myöhässä tulleet pari kertaa kehän ympäri pienessä porukassa, jonka jälkeen he myös menevät yksilöarvosteluun.

Kun kaikki on yksilöarvosteltu, kaikki handlerit koirineen ikäryhmästä palaavat kehään ja laittavat koirat asentoon. Sitten mahdollisesti tuomari juoksuttaa koirat pari kertaa kehän ympäri (yleensä juoksujärjestyksessä = koirien juoksemisen/kävelyn nopeusjärjestyksessä, nopeat ensin) ja vielä handlerit laittavat koirat seisomaan, kunnes tuomari valitsee jatkoon menijät tai joissain tapauksissa suoraan sijoittuneet koirakot. Tuomari voi siis tehdä vaikka niin, että 20 koirakosta hän valitsee 10 jatkoon. Näistä kymmenestä vain kuitenkin viisi sijoitetaan. Junior handlerissa joskus myös ei jatkoon päässeet saavat pienen osallistumispalkinnon. Näin ei kuitenkaan aina ole. Sijoittuneet saavat yleensä ruusukkeen ja pokaalin lisäksi vielä joitain pientä kuten koiralle herkkuja tai muuta sellaista.

Suosittelen kokeilemaan lajia, mikäli on kiinnostusta junior handleriin. Kuten jo kerroin, junior handler on erittäin suosittua Suomessa, joten menestyminen lajissa ei ole aina ihan helppoa, sillä monet ovat kilpailleet junior handlerissa monia vuosia. Vaikka menestystä ei heti tulisi, ei kannata masentua. Junior handler -kisaan kannattaa aluksi lähteä hakemaan kokemusta koiran esittämisestä, mikäli se ei ole jo tuttua. Myös mätsäreiden yhteydessä järjestetään usein junior handler -kilpailuja, jossa voi myös harjoitella esittämistä. Vuoden mittaan järjestetään myös junior handler -leirejä, joissa voi oppia uutta! Kotona treenailu on tietysti varsinkin alkuvaiheessa tärkeää. Junior handler -kilpailuista voi saada hyviä vinkkejä rotukehääkin ajatellen.

Sunday, 10 April 2016

Äiti ekaa kertaa esittämässä Jennyä

Kunniapalkinto
10.4.2016 mätsärissä

Olimme tänään Jennyn kanssa Match Show:ssa. Mätsärissä oli tosi paljon väkeä, ainakin puolet enemmän kuin viime vuonna. Tulimme paikalle noin kello 11.45 ja kehät alkoivat 12.15. 

Ensin oli Junior handler, jossa oli melkein 20 osallistujaa. Jenny käveli ja oli asennossa hyvin. Karsiuduin pois, kun jäljelle jäi viisi handleria. Olin siis kuudes, ja sain kunniapalkinnon, joka jaettiin kaikille, ketkä eivät sijoittuneet. 

Jos et tiedä, miten mätsärin kulku menee, niin halutessasi voit käydä lukemassa kirjoittamani postauksen aiheesta klikkaamalla tästä.

Palkinnot pienten koirien punaisten kehästä
Jäimme odottamaan pienten koirien vuoroa (alle 40cm säkäkorkeus). Jouduimme odottamaan aika kauan, sillä koiria oli paljon. Kello oli kolmen paikkeilla, kun pienten koirien vuoro vihdoin oli. Pieniin koiriin oli ilmoittautunut 43 koiraa, eli 21 paria. 

Äitini esitti Jennyn ensimmäistä kertaa tänään mätsärissä. Ajattelimme, että Jenny saattaisi olla enemmän innostuneet näköinen, jos joku muu kuin minä esittäisi Jennyn välillä. Äiti oli harjoitellut pari kertaa kävelyä ja seisottamista kotona Jennyn kanssa. Mätsärissä Jenny käveli hyvin, eikä katsonut maata montaa kertaa kävelyn aikana. Jenny sai punaisen, eli paremman nauhan. 
Punaisten pienten koirien kehässä oli 21 koiraa Jennyn lisäksi. Jenny oli nätisti asennossa ja käveli reippaasti. Äiti esitti ihan hyvin ensimmäiseksi kerraksi. Jenny sijoittui neljänneksi! Jenny sai pienen ruusukkeen ja pokaalin, sekä herkkupaloja ja nahkaisen lelun.
Olimme kotona vasta neljän aikaan, eli mätsärissä kesti melko kauan. Sää oli vaihtelevaa: välillä oli varjoisaa ja todella kylmää ja välillä aurinko paistoi lämpimästi. Kannatti kuitenkin mennä ja äiti sai ainakin kerran harjoitella Jennyn esittämistä. Tämä oli äidille ns. harjoituskerta, koska hän esittää seuraavassa näyttelyssä Jennyn rotukehässä. 

Wednesday, 3 June 2015

15 faktaa Jennystä

Faktoja Jennystä

En tiedä, mistä tämä idea tuli, mutta joka tapauksessa teen nyt Jennystä 15 faktaa. Suurimman osan faktoista pystyy päättelemään ja olen joistakin maininnut blogissakin. AnniK on ottanut paljon kuvia Jennystä ja laitan niitä tällä tavalla eri postauksiin.

1. Jennyllä on tosi paksu turkki, joten karvanlähtöaikaa ei melkein huomaakaan. Näyttelyissä Jennyn paksua karvaa on kehuttu, sillä monilla perhoskoirilla on aika ohut turkki.

2. Jennyltä irtosi ainakin neljä viiksikarvaa viime viikolla. Viiksikarvat olivat varmaan jo niin pitkiä, että ne tippuivat pois. Niiden tilalle on jo kasvamassa uusia viiksikarvoja.

3. Jenny tykkää leikkiä tosi paljon aitauksessa ulkona. Yleisimmin Jenny leikkii jollain lelulla tai sitten "ulkoiluttaa itseään" hihnalla.

4. Jenny on käynyt yhteensä kahdeksassa näyttelyssä ja kahdessa Match Show:ssa tähän mennessä. Lisäksi olen ollut Jennyn kanssa yhteensä kolmessa Junior Handlerissa.

5. Jenny ei hauku lenkillä eikä näyttelyissä vastaantuleville koirille, vaikka ne haukkuisivat Jennylle.

6. Yleensä lenkillä, kun toinen koira tulee vastaan, Jenny ryhtyy heti haastamaan leikkiä. Jenny osaa kyllä varoa isoja koiria, mutta on niidenkin kanssa aika innokkaana. : )

7. Jenny rakastaa purupitkoja ja varsinkin sellaisia, joissa on päällä jotain esim, kanaa. Luulen, että Jennyn lempi purupitkot ovat Pedigree Dentastix- ja Denticks- purupitkot.

8. Jenny on lelujen "suurlevittäjä", sillä se kulettaa leluja ihan joka paikkaan, eikä tietenkään tuo niitä lelukoriin takaisin. Sama juttu sukilla, villasukilla ja hanskoilla.

9. Jenny tykkää tosi paljon sukkahousuista. Jenny kulettaa niitä ympäri huonetta ja näyttää silloin tosi hassulta. Jenny yrittää kai syödä niitä tai ainakin repiä. Jenny osaa hakea sukkahousuja ihan pyykkinarultakin, kun ne ovat kuivumassa. : D

10. Jennyllä on tummat, ruskeat silmät. Jennyn turkin väri on tricolour, joka tarkoittaa sitä, että ruskeaa on selvästi poskissa, silmien yläpuolella, korvien sisäpuolella ja hännän juuressa.
(tarkistin asian Suomen Papillon- ja Phaleneyhdistys r.y:n sivuilta)

11. Lenkillä Jenny joskus kävelee ihan hyvin, mutta joskus kävely ei maita yhtään. Yleensä koiraa mennään ulkoiluttamaan, mutta Jenny ei halua joskus kävellä yhtään ja sitten pitää vain seistä ja odottaa, milloin kävely maittaa. Jenny vain haistelee ilmaa ja istuu maassa. Siihen saattaa mennä joskus jopa viisi minuuttia.

12. Käytämme Jennyn ulkona nykyään päivittäin noin kolme- neljä kertaa. Jenny on myös paljon aitauksessa ja siellä Jenny saa haistella ilmaa niin paljon kuin haluaa.

13. Jenny on siskoonsa nähden jonkun verran matalampi ja sen erottaa aika selkeästi, kun koirat ovat vierekkäin.

14. Olemme keksineet Jennylle muutamia lempinimiä, joita ovat: Jennyli, Jennykkä ja Jentsy.

15. Jennyn korvat ovat jo tosi hyvin kehittyneet ja kasvaneet. Niihin on tullut jo aika pitkiäkin hapsuja. Jennyn korvia on kehunut tosi moni tuomari.

Pystyn julkaisemaan Jennyn ulkoiluvideon valitettavasti vasta huomenna, sillä videon lataaminen Youtubeen kestääkin tosi kauan. En tiedä, mikä on esteenä, ettei video lataudu normaaliin tapaan. Yritän kuitenkin saada videon huomenna Youtubeen katseltavaksi. : )

Sunday, 24 May 2015

Pentuluokassa ja Junior Handlerissa mätsärissä


Jenny viime Junior Handlerissa (16.5.2015)
Toista kertaa mätsärissä

Olimme tänään toista kertaa Match Show:ssa. Mätsärissä oli noin puolet vähemmän koiria kuin viimeksi. Osallistuin Jennyn kanssa Junior Handleriin ja pentuluokkaan (alle 12kk).

Junior Handler
Junior Handler oli ensin ja siinä oli yhteensä vain viisi kilpailijaa, joista neljä sijoitettiin. Ensin kaikki kiersivät ympyrän ja sitten jokainen koira arvosteltiin yksi kerrallaan. Tuomari halusi vaihdattaa koiria minun ja edellä olevan tytön kesken. Sain esitettäväkseni spanielin, mutta en ole täysin varma, mikä rotu oli kyseessä. Jenny siirtyi toiselle tytölle esitettäväksi. Kiersimme kahdestaan kehää, jonka jälkeen koirien piti olla asennossa. Tämän jälkeen tuomari vaihdatti koirat uudestaan, eli minä esitin jälleen Jennyä. Kaikki koirat olivat vielä asennossa lopuksi. Tuomari alkoi sijoittaa neljää parasta. Jenny oli hienosti ja sijoittui toiseksi! Tuomari sanoi, että oli tosi tiukka kisa Jennyn ja ensimmäiseksi tulleen välillä.

(tosi epätarkka kuva)
Pentuluokka
Pentuluokka alkoi heti Junior Handlerin jälkeen samassa kehässä. Jennyn parina oli aika iso koira, jonka rotua en tunnistanut. Jenny voitti tämän ja sai punaisen nauhan. Pentuluokassa oli yhteensä 12 koiraa, eli kuusi paria. Kaikki punaisen nauhan saaneet koirat menivät kehään ja kiersivät ympyrän. Sen jälkeen koirat olivat asennossa ja tuomari sijoitti niistä neljä parasta. Jenny sijoittui toiseksi myös pentuluokassa!
Olen todella tyytyväinen molempiin sijoituksiin mätsärissä! Palkinnoksi Jenny sai kaksi köysilelua, viisi pussia makupaloja ja kaksi purutikkua. Lisäksi palkintokasseissa oli muutamia esitteitä eri koiranruuista ja pari mittapurkkia koiranruuan mittaamiseen. Molempiin sijoituksiin kuului ruusukkeen lisäksi pokaali.

Jennyn palkinnot mätsäristä
 

Saturday, 16 May 2015

Ensimmäinen Match Show

Mätsärissä
Olimme torstaina ensimmäistä kertaa Match Show:ssa. Mätsäri järjestettiin kotikaupungissamme, joten ajattelimme mennä kokeilemaan sitä. Otimme mukaan vain yhden harjan, näyttelyhihnan, rokotus- ja rekisteritodistuksen, viltin, numerolappuun kiinnityshakaneulan ja tietysti Jennyn kopan ja sateenvarjoja. Mätsäri oli ulkona ja siellä ripsi vettä melkein koko ajan. Ulkona oli myös kylmä, kun olimme melkein koko ajan samassa paikassa.
3 sija Junior Handlerista
Jenny pääsi mätsärissä vielä pentuluokkaan, koska siellä pentuluokkaan sai osallistua kaikki koirat, jotka olivat iältään alle vuoden. Jennyn parina oli kääpiövillakoira. Pentuluokassa Jenny sai punaisen nauhan, eli paremman. Kaikki punaisen nauhan saaneet koirat kilpailivat keskenään ja niitä oli yhteensä 11, eli mielestäni tosi paljon. Jennyn kanssa kilpaili samaan aikaan tosi isoja koiria. Pieniä koiria oli muutama ja isoja loput. Jenny karsiutui kilpailusta tässä vaiheessa, vaikka olikin tosi hyvin.
Jennyn palkinnot mätsäristä
Osallistuin ensimmäistä kertaa myös Junior Handleriin. Mätsärissä Junior Handlerit olivat kaikki samassa, eli minua vastaan oli myös paljon 17 vuotiaita. Junior Handlereita oli 8. Junior Handlerissa koirat olivat kaikki eri rotuisia ja -ikäisiä. Luulen, että Jenny oli koirista nuorin, sillä muut koirat eivät osallistuneet pentuluokkaan, vaan joihinkin muihin luokkiin.

Ensin koirat olivat asennossa ja sen jälkeen kiersivät yhdessä ympyrän. Sen jälkeen oli yksittäisarvostelun vuoro. Jokaisen pienen koiran piti olla pöydällä asennossa ja ison koiran maassa asennossa. Asennon jälkeen piti mennä edestakaisin ja kolmio. Jenny suoriutui tästä todella hienosti! Kun kaikki oli arvosteltu, tuomari katsoi koirat vielä kerran läpi ja pudotti handlereista kolme, koska vain viisi parasta sijoitetaan. Jenny selviytyi viiden parhaan joukkoon! Tuomari asetti koirat paremmuusjärjestykseen ja Jenny sijoittui kolmanneksi! Jenny sai keltaisen JH-ruusukkeen ja pienen pokaalin! Jenny sai palkintojen lisäksi köysilelun, norsupehmolelun ja kahta laatua purutikkuja, joita oli yhteensä kymmenen. Lisäksi palkintona oli pieni vihko, juomapullon säilytyspussi, makupalapussi ja 2 x 3 euron lahjakortti jäätelökioskille! Mielestäni palkinnot olivat ihan huippuja, sillä niitä oli tosi tosi paljon!

Thursday, 14 May 2015

Match Show

Lajiesittely- Match Show

Match Show:n lyhenne on siis mätsäri. Mätsäri on kaikille koirille avoin epävirallinen näyttely ja sinne ilmoittaudutaan paikan päällä. Mätsärissä tuomarit ovat kiinnostuneita koirista, mutta he eivät yleensä ole virallisia tuomareita. Heiltä voi saada vinkkejä seuraavaa näyttelykertaa varten. Mätsäriin osallistuminen on halvempaa kuin normaaliin näyttelyyn. Normaalin näyttelyn osallistumismaksu on 30-55 euroa ja mätsärin 5-10 euroa. Mätsärissä voi olla myös muita kilpailuja kuten Junior Handler, epävirallinen Rally- toko, Lapsi ja koira- sekä Lapsi ja lelukoira- kilpailu. Mätsärissä luokat jaetaan koiran koon, näyttelykokemuksen, esittäjän iän tai koiran iän perusteella.

Kehään mennään mätsäreissä pareittain. Koirien parit määräytyvät niiden numeron perusteella. Toinen koirista voi olla vaikka tiibetinspanieli ja toinen papillon. Seuraavana koirat arvostellaan ja niistä parempi saa punaisen nauhan ja toinen sinisen nauhan. Kaikki parit arvostellaan näin. Kun kaikki parit on arvosteltu, kaikki sinisen nauhan saaneet koirat menevät kehään. Tuomari katsoo koirat läpi vielä kerran ja sijoittaa niistä neljä parasta. Paras sinisen nauhan saanut koira pääsee mätsärissä Best in Show- kehään. Sama juttu punaisen nauhan saaneille koirille. Myös paras punaisen nauhan saanut koira pääsee Best in Show- kehään. Tämä tarkoittaa sitä, että myös sinisen nauhan saanut koira voi voittaa.

Mätsärissä koirat eivät saa arviointia kirjallisena, mutta tuomari voi halutessaan sanoa koirasta oman mielipiteensä kehässä. Tässä oli nyt pientä infoa mätsäreistä.