Saturday, 28 April 2018

BIS1 mätsärissä - BIS1 in the dog match show

Palkinnot - Prizes
Match show:n kaunein!

Osallistumme mätsäreihin keskimäärin kerran vuodessa, mutta joskus on hauska osallistua ja muistella, miten mätsäreissä järjestys ja homma toimiikaan. Tänään osallistuimme mätsäriin, jossa oli tosi kivasti porukkaa ja ilmakin oli hyvin aurinkoinen. Välillä tosin pilvet peittivät auringon niin, että meinasi tulla vähän kylmä.

Mätsärissä Jenny osallistui pienten aikuisten sarjaan (säkäkorkeus alle 40cm), jossa kilpaili yhteensä 14 koiraa. Kuten yleensä mätsäreissä, koirat kulkevat arvosteluun ensin pareittain. Tuomari valitsee näistä kahdesta kauniimman omasta mielestään ja antaa tälle punaisen nauhan, toinen saa sinisen nauhan. Kun kaikki on "arvosteltu", on kaikkien sinisten nauhojen saaneiden vuoro, joista sijoitetaan neljä parasta. Punaisen nauhan saaneille tehdään samoin. Sarjojen voittajat osallistuvat Best In Show eli BIS-kisaan, jossa kilpailevat myös parhaat veteraanit, pennut ja muut eri sarjojen voittajat. Tarkempaa infoa mätsäreistä voi löytää muutama vuosi sitten kirjoittamastani postauksesta.

Jennyn parina oli australianterrieri. Tuomari piti erityisesti Jennyn turkista ja liikkeestä, niinpä Jenny saikin punaisen nauhan. Seuraavaksi oli vuorossa pienten aikuisten punaisten sarja. Tuomari karsi ensin kolme pois, jonka jälkeen alkoi sijoittamaan koiria. Jenny sijoittui ensimmäiseksi eli voitti sarjan! Sitten suunta olikin kohti BIS-kehää, jossa oli vielä 9 koiraa, jotka tuomareiden piti laittaa paremmuusjärjestykseen. Tässä kohtaa Jennyn pitkästä pinnasta oli todellakin hyötyä, sillä koirien piti seistä asennossa todella kauan ja vieläpä auringonpaahteessa. Jenny seisoi todella nätisti koko ajan, eikä hievahtanutkaan. Tuomarit ryhtyivät sijoittamaan koiria, ja mitenkäs kävikään - Jennylle pamahti ensimmäinen sija eli Best In Show, BIS!

Vaikka kyseessä olikin match show, eli leikkimielinen koiranäyttely, on silti hienoa, että Jenny oli koko mätsärin kaunein. Mätsärit ovatkin hyvää treeniä itse handlerille kuin myös koirallekin.

The most beautiful in the dog match show!

Photo: Risto Toivola
We take part in to the match shows about once in a year and today it was match show's time. Jenny took part in to the small adults competition (withers less than 40cm). Jenny won her pair, who was an Australian terrier. In the next competition Jenny was the first and ready to attend the Best In Show -competition. There were the best veteran, the best puppy and other series' winners in the Best In Show -ring. Jenny took the first place and was Best In Show, BIS!

Although it was a match show (a playful dog show), it's great that Jenny was the most beautiful in the show. I think that match shows are really good training for the handler as well as for the dog.

Saturday, 31 March 2018

Imatran KV-näyttely - International dog show at Imatra

Pääsiäisnäyttely

Oltiin tänään kansainvälisessä Saimaa Easter Dog Show:ssa Imatralla. Tuomarina papilloneilla toimi Anca Giura Romaniasta. 

Avoimen luokan narttujen kohdalla Jenny rupesi yhtäkkiä tärisemään, niin kuin on käynyt pari kertaa aiemminkin näyttelyissä juuri ennen Jennyn vuoroa. Veikkaisin, että Jenny pelästyi melko ison mustan koiran haukkumista, sillä näin on käynyt aiemmin vastaavassa tilanteessa. Jenny nimittäin hieman vierastaa mustia koiria. Jos Jenny pelkää ja tärisee, ei se kävele kehässä ollenkaan. Silloin ei maistu myöskään makupalat. Niinpä meidän piti nopeasti rauhoitella Jennyä, sillä vuoroon ei ollut enää montaa minuuttia aikaa. Pidin Jennyä sylissä ja annoin sille herkkuja. Juttelin rauhallisesti ja kävelin Jenny sylissäni, jolloin sain sen rauhoittumaan. 

Kehässä Jenny oli reipas oma itsensä taas. Jenny voitti valioluokan saaden ERI:n ja SA:n. Paras narttu -kehässä Jenny oli ykkönen saaden CACIBin. Jennyn tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, VSP! Tämä oli hieno alku tämän vuoden näyttelyille!

Easter Dog Show

We were in the international all breed Saimaa Easter Dog Show at Imatra today. The judge of the papillons was Ms. Anca Giura from Romania. 

When it was the papillon bitches' open class turn, Jenny started to shake suddenly. That has happened a couple of times before. I would guess that Jenny was afraid of, when a big black dog was barking, as before in the same situation. Jenny scared little the black dogs and doesn't walk, if she fears and shakes. Jenny doesn't even eat anything if she fear something, so we had to appease Jenny quickly, because her turn was in several minutes. I was holding Jenny in my arms and I gave yummies to her. Then I walked a little bit with her. Luckily Jenny calmed down.

In the ring, Jenny got excellent, won the bitches champion class and got CQ. In the best bitch -competition Jenny was the first and got CACIB! Jenny's results were EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOS! This was a great start for this year's dog shows!