Saturday, 16 March 2019

Crufts osa 1

Matka maailman suurimpaan koiranäyttelyyn / Travel to the world's largest dog show

Hi English readers! This post is unfortunately only in Finnish. I will publish a post from Crufts in English a little bit later. :)

Alkuvalmistelut

Ruotsin Voittaja -näyttelyn (9.12.2018) myötä Jenny sai osallistumisoikeuden vuoden 2019 Cruftsiin eli maailman suurimpaan koiranäyttelyyn Isoon-Britanniaan, joka järjestettiin NEC:ssä 7-10.3.2019. Papillonit olivat vuorossa sunnuntaina 10.3. Siitä alkoikin matkan suunnittelu, eli ensiksi oli päätettävä se, lähdetäänkö reissuun vai ei. Aikaa reissun suunnitteluun oli melko vähän, vain noin 2 kuukautta. Kyseessä olisi kuitenkin meille ainutlaatuinen tilaisuus päästä Jennyn kanssa Cruftsiin, joten päätettiin, että kyllä me matkaan lähdetään!

Ensin selvitettiin, milloin näyttelyyn ilmoittautuminen umpeutuu ja onneksi siihen oli vielä aikaa. Joulu tuli nopeasti, eikä tajuttu heti, että ATC-numero olisi pitänyt laittaa hakuun heti kun matkasta päätettiin. Ulkomaalainen koira tarvitsee siis ATC-numeron, jos sitä ei ole rekisteröity kennelliittoon ja jotta se voi kilpailla Britanniassa. ATC-numeron haku laitettiin myöhässä ja toivottiin, että se ehtisi ajoissa - ja onneksi näin kävi. Saatiin ATC-numero parin viikon sisällä. Sitten täytettiin ilmoittautuminen kaikkine papereineen ja todistuksineen. Sen täyttämiseen menikin useampi päivä. Sitten odoteltiin Cruftsista postia, jota tulikin paljon: pääsyliput, erilaisia esitteitä ja runsaasti tietoa Cruftsista.

Ilmoittautuminen ja ATC-numero olivat kunnossa, joten seuraavaksi oli käytännön asioiden hoitaminen. Paljon oli tekemistä, esimerkiksi Jennyn rokotukset ja muut määräykset tuli huolehtia kuntoon, lentoliput ja majoitukset neljälle yölle oli varattava sekä autonvuokraus hoidettava ennen matkaa. Lisäksi piti päättää, millä kokoonpanolla reissuun lähdetään.

Tein valmiiksi tietokoneella reissun aikataulun, eli monelta pitäisi olla ja missä. Kaikissa kohdissa oli huomioitava kellonaika: kello on kaksi tuntia vähemmän Iso-Britanniassa kuin Suomessa. Samoin Belgiassa kello on tunti vähemmän kuin Suomessa.
Suunnitelmana oli ensin ajaa perjantaina 8.3 Helsinkiin, josta lennettäisiin Belgian Brysseliin. Brysselistä vuokrattaisiin auto. Sitten ajettaisiin Brysselistä Ranskan Calaisiin, josta lähtee maanalainen autojuna (Eurotunnel) Ison-Britannian Folkestoneen. Folkestonesta ajettaisiin ensin Dartfordiin, jossa olisi yöpyminen pe-la välisenä yönä. Aamulla ajettaisiin Tamworthiin, jossa olisi yöpymiset la-su ja su-ma välisinä öinä sekä Jennyn pesu lauantaina. Sunnuntaina olisi näyttelypäivä Cruftsissa ja maanantaina lähtö Tamworthista kohti Folkestonea ja sitten jälleen autojunalla Calaisiin ja sieltä ajomatka Brysseliin. Brysselistä paluulento Helsinkiin olisi tiistaiaamuna 12.3. Enää olisi jäljellä paluumatka Helsingistä kotiin. Se, miten tämän reissun toteuttaminen sujui, selviää seuraavista postauksista!

Seuraavassa postauksessa kerron siis menomatkasta Isoon-Britanniaan ja kommelluksista matkan varrella!




Monday, 4 March 2019

Joensuu KV / INT, NORD / NORDIC

Joensuun näyttelyt 2-3.3

Oltiin viikonloppuna Joensuun KV ja NORD-näyttelyissä. Näyttelyt järjestettiin monitoimihallissa Joensuu Areenalla.

Lauantaina papillonien vuoro oli iltapäivällä noin kello 13:30. Papillonien tuomarina toimi Branislav Rajic Sloveniasta. Jennyn tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, VSP (eli Jenny sai erinomaisen, voitti valioluokan saaden SA:n ja oli paras narttu saaden CACIBin eli kansainvälisen sertifikaatin)!

Sunnuntaina papillonien vuoro kehässä oli jo aamupäivästä. Papillonien tuomarina toimi Liz-Beth Liljeqvist Ruotsista. Jennyn tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, NORD SERT, ROP (eli Jenny sai erinomaisen, voitti valioluokan saaden SA:n, voitti NORD-sertin ja oli rotunsa paras)! Hienosti siis meni molempina päivinä näyttelyissä!

Joensuu dog shows 2-3.3

We were in two-days dog show in Joensuu last weekend. There was an international show on Saturday and Nordic show on Sunday. The showplace was multipurpose hall Joensuu Arena.

The judge of the papillons was Mr. Branislav Rajic from Slovenia on Saturday. Jenny's result was EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOS (Jenny got excellent, won the champion class, got CQ, was the best bitch and got CACIB) on Saturday.

On Sunday Jenny's result was EXC, CH1, CQ, BB1, NORDIC CAC and BOB (best of breed) under judge Mrs. Liz-Beth Liljeqvist from Sweden! Jenny did really great job in the dog shows last weekend!



Palkinnot - Prizes

Monday, 14 January 2019

Kajaani KV - Kajaani INT

KV-näyttelyssä Kajaanissa

Oltiin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Kajaanin KV-näyttelyssä. Lauantaina matkustettiin jo Kajaaniin ja yövyttiin kauniissa kartanohotellissa ihan näyttelypaikan lähellä. Sunnuntaiaamuna matkattiin näyttelypaikalle pallohalliin.

Papillonien arviointi alkoi yhdeksältä ja tuomarina toimi Unto Timonen. Jenny käveli oikein reippaasti ja sai erinomaisen, SA:n ja voitti valioluokan. Paras narttu -kisassa Jenny oli ykkönen ja roppikehässä ROP! Ryhmäkehät alkoivat kello 15 aikoihin, ja kerrankin ysiryhmä oli ensimmäisenä vuorossa! FCI-9 ryhmän tuomaroi Natasa Davidovic Serbiasta. Jennyn tuloksena oli aivan upeasti RYP-3! Huippu aloitus tälle vuodelle!

INT dog show in Kajaani


We were for the first time in the international dog show in Kajaani. We travelled to Kajaani on Saturday and stayed overnight at the beautiful manor hotel. In the Sunday morning we went to the showplace (hall).

The judging of the papillons began at 9 o'clock in the morning. The judge of the papillons was Mr. Unto Timonen from Finland. Jenny walked really well and got excellent, CQ and won the champion class. In the best bitch -competition Jenny was the first and in the BOB/BOS-ring she was BOB (best of breed)! The group rings began about 15 o'clock in the afternoon and this time FCI-9 group was the first, finally! The judge of the FCI-9 group was Mrs. Natasa Davidovic from Serbia. Jenny's result was fantastically BOG-3! What a magnificent start for this year's dog shows!