Monday 30 December 2019

Vuoden 2019 kohokohdat - Highlights of 2019

Muistoja vuoden 2019 näyttelyistä

Jälleen on vuosi mennyt ja on aika valmistautua seuraavaan vuoteen ja oikeastaan uuteen vuosikymmeneen! Tässä postauksessa käyn läpi mielestäni tämän kuluneen vuoden kohokohtia, pääosin näyttelyiden osalta. Olen kirjoittanut myös aiempina vuosina samantyyliset postaukset: muistoja vuodelta 
20162017 ja 2018.

Alkuvuodesta Suomen Papillon- ja Phaleneyhdistys ry. palkitsi Jennyn vuoden 2018 menestyneimpänä papillon narttuna Suomessa! Vuoden 2018 suurimpiin voittoihin kuuluivat RYP-3 Mikkelin KV:ssa, RYP-4 Heinolan KR-näyttelyssä sekä VSP ja Ruotsin Voittaja -titteli Ruotsin suurimmassa näyttelyssä (Stockholm Hundmässa).


Näyttelyissä Jenny pärjäsi tänäkin vuonna erittäin hyvin. Vuoden 2019 aikana kävimme monissa sellaisissa kaupungeissa, joissa aiemmin emme olleet näyttelyssä olleet. Näihin kuului Kajaani, Alavus, Raasepori, Oulu, Pori, Raisio ja Kotka sekä tietenkin Ison-Britannian Crufts Birminghamissa.


Tältä vuodelta mieleen on jäänyt Jennyn hienot ROP ja VSP voitot: ROP Kajaanin, Lahden, Oulun ja Kotkan KV:ssa, Joensuun, Tampereen ja Iisalmen NORD-näyttelyissä sekä Alavuden, Raaseporin ja Raision KR-näyttelyissä. VSP-sijoituksia tuli Joensuun, Tampereen, Porin, Kuopion ja Helsingin KV:ssa sekä Helsingin NORD-näyttelyssä. Kuluneena vuonna Jenny keräsi Suomesta 9 CACIBia ja 4 NORD SERTiä. Eniten mieleeni on jäänyt Suomen näyttelyistä tältä vuodelta Kajaanin KV, Lahden KV, Kotkan KV, Raision KR sekä Helsingin Koiramessut joulukuussa.


Heti alkuvuodesta Jenny sai hienon ryhmäsijoituksen RYP-3 Kajaanin kansainvälisessä näyttelyssä. Menestyksen lisäksi mieleen on jäänyt näyttelypaikka (pallohalli), jossa emme aiemmin olleet käyneet. Paikka ei ollut niin kylmä kuin etukäteen ajattelin, vaikkakin viileää siellä oli toki. Erilaiset näyttelypaikat, kuten juuri pallohalli, jäävät mieleen ihan eri tavoin kuin tavalliset urheilukentät, messukeskukset ja raviradat, joissa näyttelyt yleensä järjestetään.


Alkuvuoden mieleenjäävin kokemus oli matka maailman suurimpaan koiranäyttelyyn, Cruftsiin Iso-Britanniaan maaliskuussa. Matka oli tapahtumarikas ja ikimuistoinen. Kirjoitin matkasta ja näyttelystä myös blogiini neljän osan postaussarjan, jonka osiin pääset tästä: osa 1osa 2osa 3osa 4. Reissun aikana Jennyn piti matkustaa paljon kantokopassaan, minkä seurauksena reissun jälkeen Jenny tärisi ja läähätti automatkoilla matkustaessaan jälleen kopassaan. Onneksi Jenny tottui taas autolla matkustamiseen, eikä siitä ole koitunut ongelmia.

Kesäkuun lopussa järjestettiin papillonien ja phaleneiden erikoisnäyttely, johon osallistui 65 papillonia. Jennyn tuloksena oli paras narttu 2. Kesällä oltiin myös Porin KV:ssa, joka on jäänyt mieleen sään vuoksi. Näyttely oli todella helteisenä päivänä, jolloin oli noin +30 astetta lämmintä, mikä oli mielestäni aivan liikaa näyttelypäiväksi. Onneksi emme varanneet ylimääräistä aikaa näyttelypaikalla viettämiseen ennen kehää, sillä tuossa säässä ei edes ruokailu näyttelypaikalla houkutellut vaan mieluummin matkattiin ilmastoidussa autossa vähän kauemmas syömään. :)


Syksyltä Raision KR-näyttelystä mieleen on jäänyt kaatosade näyttelyn aikana sekä ryhmäsijoitus RYP-4 ysiryhmässä! Raision näyttelyn jälkeen oli noin neljän kuukauden mittainen näyttelytauko, jonka jälkeen vuorossa oli Suomen suurimmat näyttelyt Helsingissä. Helsinki Winner ja Voittaja -näyttelyt olivat loppuvuoden kohokohtia, sillä Jenny oli molempina päivinä paras narttu ja sai voittajatittelit Helsinki Winner 2019 ja Voittaja 2019. Koiramessut oli huippu lopetus tämän vuoden näyttelyille!

Lopuksi ajattelin listata muutaman tämän vuoden lempparijutun:


Vuoden TOP 3 näyttelyä: Kajaani KV, Crufts 2019, Helsinki Winner


Vuoden mieleenpainuvin arviointi: 
Tampere NORD 4.5
Tuomari: Tarmo Viirtelä
Fantastinen kokonaisuus. Ihastuttavat pään yksityiskohdat. Upearunkoinen ja hienoliikkeinen. Täydellisessä näyttelykunnossa. Kertakaikkiaan ihastuttava käytös. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, NORD SERT, ROP

Vuoden TOP 3 kuvaa Jennystä:







Kotka KV
Memories from the dog shows 2019

Soon it's time to get ready for the year 2020. So, now it's time to look back to this year 2019. I have written similar posts from the year 2018 and from the year 2017.

In the beginning of this year Jenny was awarded as TOP WINNING papillon bitch in 2018 in Finland according to the Finnish Papillon and Phalene Club. In 2018 Jenny's biggest victories were group 3 in Mikkeli INT, group 4 in Heinola national all breed show and BOS & Swedish Winner 2018 -title in Stockholm winner 2018 (Stockholm Hundmässa).

This year we tried to visit many dog show places that we hadn't visited before. Kajaani, Alavus, Raasepori, Oulu, Pori, Raisio, Kotka and Crufts in Birmingham in Great Britain were new show places for us.

Jenny BOB (best of breed) / BOS (best of opposite sex) this year :

BOB
Kajaani, Lahti, Oulu and Kotka INT (International Show)
Joensuu, Tampere and Iisalmi NORDIC (Nordic Certificate Show)
Alavus, Raasepori and Raisio NAT (National All Breed Show)

BOS
Joensuu, Tampere, Pori, Kuopio and Helsinki INT
Helsinki NORDIC


Jenny got 9 x CACIB and 4 x Nordic show certificates in Finland this year!

In the beginning of the year Jenny was BOB and GROUP 3 in Kajaani international dog show. We travelled to the world's greatest dog show Crufts for the first time! The journey and Crufts were unique experiences! I have written a post about papillons' show day.

Papillon and phalene specialty show was last summer and Jenny was BB2. I remember also an international dog show in Pori where it was about +30 degree Celsius and I think it is too much for dog show! Jenny was BOB and GROUP 4 in Raisio national all breed show in the autumn. After about four months long show break Jenny came back to the ring in Helsinki winner shows. Jenny was the best bitch on both days and got titles Helsinki Winner 2019 and Winner 2019. Wonderful finishing for this year's dog shows!

Lastly I listed a few favourite things of the year 2019 :

TOP 3 dog shows: Kajaani INT, Crufts 2019, Helsinki Winner

The most memorable evaluation: 
Tampere NORDIC 4.5
Judge: Tarmo Viirtelä, Finland
Fantastic entirety. Lovely details of the head. Gorgeous body. Moves great. In the perfect show condition. Completely adorable behavior. Results: EXC, CH1, CQ, BB1, NORDIC CAC, BOB

TOP 3 pictures of Jenny:



Kotka INT

Tuesday 10 December 2019

Helsinki Winner 2019 & Voittaja 2019 | Helsinki Winner 2019 & Winner 2019

Suomen suurin koiratapahtuma 7-8.12
Helsinki Winner 2019 (lauantai - Saturday)

Lähes neljän kuukauden näyttelytauon jälkeen Jenny palasi jälleen kehään. Viime viikonloppuna oltiin nimittäin NORD- ja KV-näyttelyissä Helsingin Messukeskuksessa. Lauantaina oli pohjoismainen (NORD) sertifikaattinäyttely ja sunnuntaina kansainvälinen (KV) näyttely.

Lauantaiaamuna lähdettiin ajamaan kohti Messukeskusta. Sää oli sateinen, jonka vuoksi Messukeskuksen hiekkaparkkipaikka oli aivan kurainen ja täynnä vesilammikoita. Onneksi mukana oli vaunut, jossa Jenny matkusti, eikä siten kastunut matkalla.

Papillonien vuoro alkoi kello 10:45. Tuomarina toimi Tony Allcock Iso-Britanniasta. Jenny käveli mielestäni todella reippaasti. Tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, NORD SERT, VSP, HELSINKI WINNER 2019! Eli Jenny sai erinomaisen, voitti valioluokan nartut saaden SA:n (sertifikaatin arvoinen), oli paras narttu (VSP) saaden NORD SERTin ja sai tittelin HELSINKI WINNER 2019!

Lauantain kisan jälkeen kierreltiin vähän aikaa myyntipisteillä ja käytiin syömässä aasialaista ruokaa Messukeskuksessa. Käytiin myös ottamassa valokuvat Jennystä valokuvauspisteellä. Noin klo 15-16 lähdettiin hotellille, johon matkaa oli noin 20 minuuttia Messukeskuksesta.

Sunnuntaina ei onneksi enää satanut vettä, vaan vuorossa oli pikkupakkasia. Saavuttiin Messukeskukseen hyvissä ajoin ja papillonien vuoro alkoi noin kello 11:30. Tuomarina toimi Marianne Baden Tanskasta. Jenny jaksoi sunnuntainakin esiintyä hyvin ja tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, VSP, VOITTAJA 2019! Lisäksi Jenny sai osallistumisoikeuden Crufts-näyttelyyn vuonna 2020 tai 2021!

Hienosti meni vuoden viimeiset näyttelyt!

Finland's biggest dog event 7-8.12

Jenny came back to the show ring 7-8.12 after almost four months long break. There was a Nordic Dog Show "Helsinki Winner 2019" on Saturday and an international show "Winner 2019" on Sunday in Messukeskus, Helsinki.

I think Jenny walked really briskly and enthusiasticly in the ring on Saturday. The judge was Mr. Tony Allcock from Great Britain. Jenny's result was EXC, CH1, CQ, BB1, NORDIC CAC, BOS, HELSINKI WINNER 2019 (excellent, 1st of the champion class, certificate of quality, the best bitch, Nordic Show Certificate, the title HELSINKI WINNER 2019)!

On Sunday the judge was Mrs. Marianne Baden from Denmark. Jenny did a really good job again and her result was EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOS, WINNER 2019, Crufts qualification for the year 2020 or 2021!

So happy for last weekend!

Voittaja / Winner 2019 (sunnuntai - Sunday)

Sunday 6 October 2019

Evaluations since June 2019

Evaluations

Here are Jenny's evaluations 8.6.2019-11.8.2019. In the beginning of each evaluation you can find a link to the post I have written from the dog show. Here you will find the abbreviations of the dog shows and results. (suomenkielinen postaus - Finnish post)

Judge: Kirsti Louhi
NAT 8.6 - Excellent proportions and size. Good head. Correct bite. Excellent set ears. Good neck and topline. Good angulations. Excellent ribcage. Moves correctly with long steps. I would like to see a little more temperament. Result: EXC, CH1, CQ, BB1, BOB (+ FCI 9 sponsor prize)
Tuuri NAT 8.6

Judge: Juha Kares

SPECIALTY 29.6 - Wonderful condition. Excellent size & type. Very beautiful bitch. Delightful head & solid head expression. Magnificent ears that frame the expression of this French perfectly.
Correct bones. Good body. Beautiful movement. Dog's eyes & attitude melt my heart. Beautifully presented. Looking really beautiful when standing. Result: EXC, CH1, CQ, BB2

Judge: Leni Finne, Finland

NAT 30.6 - Sufficient proportions. Suitable bones. Good shape head and correct expression. Well set ears with wonderful fringes. Good neck & topline. A little scanty forechest. A little precipitous shoulders. Correct ribcage. Little short coat in the body today. Correct length of the steps. Result: EXC, CH1, CQ, BB1, BOB

Judge: Anna Lena Angeria, Sweden

Oulu INT 14.7
NORDIC 13.7 - Almost 5 years old. Very elegant bitch with excellent proportions. Good shape head with beautiful eyes. Ok bite. Could have more jaw. Well set ears with excellent fringes. Elegant paws. Moves with lovely attitude and elegance. Well set, well carried tail with excellent fringes. Excellent coat quality. Lovely temperament. Well presented. Result: EXC, CH2, CQ, BB2, NORDIC RES-CAC

Judge: Wendy Hutchinson, Australia

INT 14.7 - Lovely bitch. Lovely head. Beautiful ears and fringes. Well laid shoulders. Good angulation in the rear. Beautiful coat and condition. Moves well. Result: EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOB (+ top 6 in group 9)

Judge: Kristiina Ahlberg, Finland

Kotka INT 10.8
INT 27.7 - 5 years old. Feminine bitch with great proportions. Beautiful head and expression. Excellent pigment. Beautiful neck. Suitable bones. Excellent body. Good angulations. Very beautifully groomed coat. Beautiful tail. Moves with good head carriage. Beautiful papillon. Result: EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOS

Judge: Kimmo Mustonen, Finland

Kotka INT 10.8
INT 4.8 - Beautiful champion bitch. Correct type & proportions. Good head. Correct expression. Good eyes & ears. Beautiful topline & tail. Balanced angulations. Correct lightness of the body and the bones. Excellent coat quality & condition. Light flowing movement. Performs excellently. Result: EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOS

Judge: Sean Carroll, Ireland

INT 10.8 - Excellent head & expression. Darkest of eye. Correct neck & shoulders. Good topline & spring of rib. Excellent tailset & carriage. Excellent movement back & front. In wonderful coat with correct coat texture. Large, well furnished ears, carried correctly. Result: EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOB
Raisio NAT 11.8

Judge: Rob Douma, Netherlands

NAT 11.8 - Very lovely type. Lovely, expressive head. Typical ear carriage. Medium size, almond shape eye. Good neck. Tip top body. Correct angulations around. Correct bone & hare feet. Tip top coat. Moves with great attitude. Very well presented. Result: EXC, CH1, CQ, BB1, BOB, GROUP-4 (group judge: Darko Korosec, Slovenia)

Previous evaluations-posts (in English)
Champion class (1.7.2017-10.9.2017)
Champion class (14.10.2017-7.7.2018)
Champion class (29.7.2018-11.5.2019)



Arviointeja kesäkuusta 2019 alkaen

Arviointeja

Pitkästä aikaa postausta! Tänään vuorossa on Jennyn arvioinnit kesän ja syksyn 2019 ajalta. Olen linkannut jokaisen arvostelun alkuun postauksen, jonka olen kirjottanut kustakin näyttelystä. Mikäli näyttelysanasto on vierasta, selitykset käytetyille lyhenteille löytyvät aikaisemmasta postauksesta. (English post)


Tuomari: Kirsti Louhi

Tuuri KR 8.6
KR 8.6 - Erinomainen rotunsa edustaja sekä mittasuhteiltaan että kooltaan. Hyvä pää. Oikea purenta. Erinomaisesti asettuneet korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvät kulmaukset. Erinomainen rintakehä. Liikkuu pitkällä askeleella rodunomaisesti. Toivoisin hieman enemmän temperamenttia. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, ROP (+ FCI 9 ryhmän sponsoripalkinto)

Tuomari: Juha Kares
E 29.6 - Upeassa kunnossa oleva erinomaisen kokoinen & tyyppinen todella kaunis narttu. Ihastuttava pää & ilme ilman piirtoakin, koska suurenmoiset korvat kehystävät ranskattaren ilmeen täydellisesti. Oikea luusto. Hyvä runko. Kauniit liikkeet. Koiran silmät & olemus sulattavat sydämeni. Kauniisti esitetty & seistessä todella kaunis kuva. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN2

Tuomari: Leni Finne
Oulu KV 14.7
KR 30.6 - Riittävät mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen & -ilmeinen nartun pää. Oikein kiinnittyneet korvat, joissa hienot hapsut. Hyvä kaula & ylälinja. Niukahko eturinta. Hieman jyrkät lavat. Oikean mallinen rintakehä. Tänään hieman lyhyt karvapeite rungossa. Oikea askelpituus. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, ROP

Tuomari: Anna Lena Angeria, Ruotsi
NORD 13.7 - Melkein 5 vuotta vanha. Todella elegantti narttu erinomaisilla mittasuhteilla. Hyvän muotoinen pää kauniilla silmillä. Ok purenta. Voisi olla hieman enemmän leukaa. Hyväasentoiset korvat erinomaisilla hapsuilla. Elegantit tassut. Liikkuu ihanalla rotutyypillisellä asenteella ja eleganssilla. Hyväasentoinen hyvin kannettu häntä erinomaisilla hapsuilla. Erinomainen turkinlaatu. Mukava luonne. Hyvin esitetty. Tuloksena: ERI, VAK2, SA, PN2, NORD VASERT

Tuomari: Wendy Hutchinson, Australia

KV 14.7 - Ihana narttu. Ihana pää. Kauniit korvat ja korvahapsut. Hyvin asettuneet olkapäät. Hyvät kulmaukset takana. Kaunis turkki ja kunto. Liikkuu hyvin. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, ROP (+ kuuden parhaan joukkoon ysiryhmässä)
Kotka KV 10.8

Tuomari: Kristiina Ahlberg

KV 27.7 - 5-vuotias. Feminiininen narttu, jolla hienot mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen pigmentti. Kaunis kaula. Sopiva luusto. Erinomainen runko. Hyvät kulmaukset. Erittäin kauniisti hoidettu turkki. Kaunis häntä. Liikkuu hyvällä ryhdillä. Kaunis perhonen. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, VSP
Kotka KV 10.8

Tuomari: Kimmo Mustonen

KV 4.8 - Kaunis valionarttu. Oikea tyyppi & mittasuhteet. Hyvä pään malli. Oikea ilme. Hyvät silmät & korvat. Kaunis ylälinja & häntä. Tasapainoisesti kulmautunut. Oikea rungon & luuston keveys. Erinomainen karvanlaatu & kunto. Kevyet sujuvat liikkeet. Esiintyy erinomaisesti. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, VSP

Tuomari: Sean Carroll, Irlanti

KV 10.8 - Erinomainen pää & ilme. Tummat silmät. Oikea niska & olkapäät. Hyvä ylälinja & hyvin kehittyneet kylkiluut. Erinomainen hännänkiinnitys & -kannatus. Erinomainen liike edessä & takana. Upea turkki oikealla turkinlaadulla. Isot, hyvin hapsuttuneet oikein kannetut korvat. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, ROP
Raisio KR 11.8

Tuomari: Rob Douma, Alankomaat

KR 11.8 - Todella ihana tyyppi. Ihana ilmeikäs pää. Tyypillinen korvien kannatus. Medium kokoiset mantelinmuotoiset silmät. Hyvä niska. Tip top vartalo. Oikeat kulmaukset. Oikea luusto & jäniksen käpälät. Tip top turkki. Liikkuu hienolla asenteella. Erittäin hyvin esitetty. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, ROP, RYP-4 (ryhmätuomari: Darko Korosec, Slovenia)

Aiemmat arviointipostaukset
Pentuluokan arvioinnit (8.3.2015-19.4.2015)
Junioriluokan arvioinnit (2.5.2015-9.8.2015)
Junioriluokan arvioinnit (23.8.2015-6.12.2015)
Nuorten luokan arviointeja (28.2.2016-21.5.2016)
Nuorten-, avoimen- ja valioluokan arviointeja (3.7.2016-21.8.2016)
Valioluokan arviointeja (3.9.2016-20.5.2017)
Valioluokan arviointeja (1.7.2017-10.9.2017)
Valioluokan arviointeja (14.10.2017-7.7.2018)
Valioluokan arviointeja (29.7.2018-11.5.2019)

Monday 12 August 2019

RYP-4 Raisiossa | GROUP 4 for Jenny in Raisio

Raisio KR


Oltiin eilen Raision elonäyttelyssä, joka oli kansallinen kaikkien rotujen näyttely. Sää oli hyvin sateinen ja etukäteen mietinkin, miten Jenny tulee kävelemään sateessa (Jenny ei juuri pidä sateesta, eikä varsinkaan sateessa kävelemisestä...). Papillonien vuoro oli noin kello 13 ja tuomarina toimi Rob Douma Hollannista. Jenny käveli erittäin hyvin sateesta huolimatta. Tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, ROP (erinomainen, valioluokan ensimmäinen, sertifikaatin arvoinen, paras narttu 1., rotunsa paras)!

Rotukehän jälkeen ehdin juuri kisaamaan junior handler -kilpailuun. Tällä kertaa en esittänyt Jennyä jh-kehässä, vaan 10 kuukauden ikäisen papillon junnu Kelmin. Sijoituin neljänneksi. Oli kivaa vaihtelua esittää välillä toista papillonia kehässä.

Junior handler -kisan jälkeen oli noin tunti odottelua ennen ryhmäkehien alkamista. Onneksi tässä välissä sade lakkasi, eikä meidän tarvinnut mennä autoon sateensuojaan odottelemaan kehiä. Ysiryhmän arvioi Darko Korosec Sloveniasta. Tuomari poimi jatkoon kahdeksan koiraa ja Jenny oli niiden joukossa! Jenny jaksoi esiintyä hienosti ryhmäkehässäkin ja lopulta tuloksena oli RYP-4 (neljänneksi paras ryhmässä)! Sunnuntain tulos oli siis kokonaisuudessaan ERI, VAK1, SA, PN1, ROP, RYP-4! Hienosti meni sekä Kotkan että Raision näyttelyissä!

Raisio NAT

We were in national all breed dog show in Raisio yesterday. Papillons' turn was about 13 o'clock and they were judged by Mr. Rob Douma from the Netherlands. The weather was really rainy but luckily Jenny walked well despite the rain. Jenny's result was EXC, CHC1, CQ, BB1, BOB (excellent, 1st of the champion class, certificate of quality, best bitch, best of breed)!

After the breed ring I took part in the junior handling -competition with 10 months old papillon junior Kelmi. I got the fourth place.

Palkinnot Kotkasta ja Raisiosta - The prizes from Kotka and Raisio
After junior handling -competition we had about one hour waiting before the group rings started. FCI 9 was judged by Mr. Darko Korosec from Slovenia. Jenny got the fourth place in the group 9! So, Jenny's result was EXC, CHC1, CQ, BB1, BOB, BOG-4! Jenny did a really great job in Kotka and Raisio dog shows!





Kotkan Ruusu 2019 - The Rose of Kotka 2019

Kotkan KV


Viime viikonloppuna oltiin Kotkan kansainvälisessä ja Raision kansallisessa koiranäyttelyissä. Lauantaina oli vuorossa Kotkan Ruusu 2019 KV-näyttely Katariinan Meripuistossa. Paikka oli todella kaunis ja näyttely muutenkin merihenkinen, niin kuin siitä sanotaankin. Ilma oli lämmin, mutta tuuli viilensi kivasti.

Papillonien vuoro oli viimeisenä kehässä ja tuomarina toimi Sean Carroll Irlannista. Jennyn tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, ROP (erinomainen, valioluokan ensimmäinen, sertifikaatin arvoinen, paras narttu 1., kansainvälinen sertifikaatti, rotunsa paras)! Jennyn arviointi oli erinomainen.

Noin kello 17:30 lähdettiin ajamaan kohti Raisiota, jossa meitä odotti majoitus Kaarinassa. Tästä pääset Raision KR näyttely -postaukseen.

Kotka INT

We were in international dog show in Kotka last Saturday. The show was organized in very beautiful place, Katariinan Meripuisto.

Jenny's result was EXC, CHC1, CQ, BB1, CACIB, BOB (excellent, 1st of the champion class, certificate of quality, best bitch, international certificate, best of breed) under Mr. Sean Carroll from Ireland! Jenny's evaluation was excellent.

Here you will find a post about Raisio national all breed dog show 11.8.


Kuopion kansainvälinen näyttely - Kuopio international dog show

Kuopion KV näyttely 4.8

Oltiin reilu viikko sitten Kuopion KV-näyttelyssä. Ollaan käyty Kuopion elokuun näyttelyissä jo kolmena aikaisempanakin vuonna, joten tästä taitaa tulla meille jonkinlainen perinne. Ensimmäisen kerran käytiin Kuopion näyttelyissä vuonna 2016, jolloin Jennystä tuli Suomen muotovalio. Kuopiosta on aina tullut mukavasti menestystä Jennylle ja muutenkin paikka on kaunis ja järjestelyt pelaavat mielestäni hyvin. Näyttelypaikalla on sopivan verran myyntipisteitä ja kehät on isot ja sijoitettu hiekalle.

Papillonit arvioi Kimmo Mustonen. Jenny käveli hienosti ja pysyi asennossakin nätisti. Tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, VSP (erinomainen, valioluokan ensimmäinen, sertifikaatin arvoinen, paras narttu, kansainvälinen sertifikaatti, vastakkaisen sukupuolen paras).

Heti rotukehän jälkeen suunnattiin kohti junior handler -kehää, jossa kilpailu oli jo käynnissä. Olin etukäteen ilmoittanut tulevani myöhässä, joten ehdin Jennyn kanssa hyvin kehään yksilöarvosteluun. Tuomarina toimi Leija Koponen. Kyseessä oli SM-osakilpailu ja sijoituin viidenneksi. Jenny jaksoi esiintyä mielestäni hyvin myös jh-kisassa.

Junior handler -kisan jälkeen mentiin hakemaan pokaalit palkintopisteeltä ja otettiin muutamat kuvat Jennystä. Sitten olikin aika lähteä kotimatkalle. Sää oli koko päivän tuulinen ja melko kylmä. Kivempi sää silti koiranäyttelyä ajatellen kuin viime näyttelyn helle Porissa!

Kuopio INT dog show 4.8


We were in international all breed dog show in Kuopio on Sunday 4.8. Papillons were judged by Mr. Kimmo Mustonen from Finland. Jenny's result was EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOS (excellent, 1st of the champion class, certificate of quality, best bitch, international certificate, best of opposite sex).

We went to the junior handling -ring after the breed ring. The competition was a part of Finnish Championship -race. The junior handler judge was Mrs. Leija Koponen from Finland. I got the fifth place.

The weather was windy and pretty cold in Kuopio, but more comfortable than hot weather in Pori (27.7)!

Saturday 27 July 2019

Pori KV / INT

Porin kansainvälinen koiranäyttely

Oltiin tänään Porin raviradalla KV-näyttelyssä. Jennyn tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, VSP (erinomainen, valioluokan ensimmäinen, sertifikaatin arvoinen, paras narttu, kansainvälinen sertifikaatti, vastakkaisen sukupuolen paras) tuomarin ollessa Kristiina Ahlberg. Näyttelyssä oli tänään todella kuuma, yli +30 astetta lämmintä... Ei ihan paras sää koiranäyttelyyn! Onneksi autossa on toimiva ilmastointi, joten meno- ja paluumatkat sujuivat mukavasti viileässä autossa. Seuraavaan näyttelyyn suunnataan viikon päästä!

Pori international dog show

Perjantaina ennen pesua - On Friday before the bath
We were in Pori INT dog show today. Jenny's result was EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOS (excellent, 1st of the champion class, certificate of quality, best bitch 1st, international certificate, best of opposite sex) under Mrs. Kristiina Ahlberg from Finland. The weather was so hot today... over +30 degree Celsius. Luckily we have a workable air conditioning in our car. New dog show will be next weekend!



Thursday 25 July 2019

Oulu NORD & KV - Oulu NORDIC & INT shows


Oulun näyttelyt

Oulussa järjestettiin vajaa pari viikkoa sitten (13-14.7) kaksipäiväinen koiranäyttely. Lauantaina oli pohjoismainen sertinäyttely eli NORD-näyttely ja sunnuntaina kansainvälinen eli KV-näyttely. Matkustettiin perjantaina Ouluun ja yövyttiin Kempeleellä, josta oli noin 15 minuutin matka näyttelypaikalle, Äimäraution raviradalle.

Lauantaina papillonien tuomarina toimi Anna Lena Angeria Ruotsista. Jennyn tuloksena oli ERI, VAK2, SA, PN2, VARA-NORD SERT (erinomainen, valioluokan toinen, sertifikaatin arvoinen, 2. paras narttu, vara NORD sertifikaatti). Arvioinnissa tuomari muun muassa kehui Jennyn liikkuvan ihanan rotutyypillisesti asenteella ja eleganssilla.

Sunnuntaina papillonit tuomaroi Wendy Hutchinson Australiasta. Tuomari piti Jennystä kovin ja niinpä Jennyn tuloksena oli ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, ROP (erinomainen, valioluokan ykkönen, sertifikaatin arvoinen, paras narttu, kansainvälinen sertifikaatti, rotunsa paras)!

Koska papillonien arvostelu sunnuntaina alkoi jo yhdeksältä aamulla, oli meillä pitkä odotteluaika ennen ryhmäkehiä. Ysiryhmä arvosteltiin noin kello 17:30. Tuomarina toimi Monika Halmi Unkarista. Jenny pääsi kuuden parhaan joukkoon ysiryhmässä.

Seuraava näyttely on tänä viikonloppuna!

Oulu dog shows

We were in two-days dog show in Oulu 13-14.7. It was a NORDIC sertificate show on Saturday and an international show on Sunday.

On Saturday Jenny's result was EXC, CH2, CQ, BB2, NORDIC RES-CAC (excellent, 2nd of the champion class, certificate of quality, the second best bitch, reserve NORDIC sertificate) under Mrs. Anna Lena Angeria from Sweden. The judge thought Jenny walked with attitude and elegant.

On Sunday Jenny's result was EXC, CH1, CQ, BB1, CACIB, BOB (excellent, 1st of the champion class, certificate of quality, the best bitch, international sertificate, the best of breed)! The judge was Mrs. Wendy Hutchinson from Australia.

We had many hours waiting before the group rings because papillons' turn was 9 o'clock in the morning and group 9 was about 17:30 o'clock in the late afternoon. FCI 9 was judged by Mrs. Monika Halmi from Hungary. Jenny was shortlisted to the top six.

New show will be next weekend!