Monday 6 April 2015

Näyttelyssä

Pääsiäisen näyttely
En ole nyt kirjoittanut blogia viikkoon, koska kaikenlaista tapahtui viime viikon sisällä. Ensimmäinen asia oli, että Jennyllä alkoi juoksuaika. Huomasimme tämän tiistaina. Jennyn juoksuaika osui pahimpaan mahdolliseen aikaan, sillä Teppo- perhoskoira oli tulossa meille hoitoon kahdeksi viikoksi. Kaiken kukkuraksi meillä on kahden viikon sisällä kolme koiranäyttelyä! Emme tienneet aluksi, miten oikein tekisimme asian kanssa, koska jonkun pitäisi hoitaa Teppoa ja jonkun samaan aikaan Jennyä. Samassa talossa kumpikin ei voisi olla, sillä vinkumista ei kestäisi kukaan, kun koirat eivät saisi tavata toisiaan. Järjestimme asian sillä tavalla, että Teppo on omassa kotonaan ja äitini käy aina siellä päivisin ja menee sinne yöksi nukkumaan. Koirien hoito siis järjestyi jotenkuten. : )

Selvitimme, että juoksuista koiraa saa viedä näyttelyyn ja sepä oli helpotus! Olin nimittäin odottanut näyttelyitä kovasti ja niiden peruminen ei olisi ollut yhtään kivaa. Mietimme, miten Jenny käyttäytyy näyttelyissä juoksujen aikana ja pilaako tämä muiden, ja omankin esityksensä? Jännitystä riitti!

Ensimmäinen kolmesta näyttelystä oli tänään. Lähdimme matkaan seitsemältä, sillä harjoitteluaikaa oli kehässä varttia vaille kymmeneen asti. Jennyn vuoro oli vasta yhdeltä, mutta kehässä haisteleminen on Jennylle tosi tärkeää, joten lähdimme sen takia aikaisemmin.

Näyttely oli kaikkien rotujen näyttely, jossa oli noin 2500 koiraa. Papilloneita oli 15, joista vain Jenny oli pentu. Tuomari ei automaattisesti palkitse koiraa, vaikka tämä olisi ainut luokassaan. Tuomari voi palkita koiran, jos tämä katsoo koiran palkinnon arvoiseksi. Tuomari oli tosi tiukka, sillä näimme myös vihreitä (tyydyttävä) ja harmaita (hylkäävä) arvosteluita. Odotteluaikaa ennen Jennyn kehää oli kolme- neljä tuntia. Harjoittelin Jennyn kanssa kehässä ennen arvostelujen alkua. Harjoittelun jälkeen laitoin Jennyn koppaan nukkumaan, jossa Jenny nukkui noin tunnin. Laitoimme viltin kopan päälle, jotta Jennyn olisi rauhallisempi nukkua. Hallissa oli paljon meteliä, joten ihmettelin aika lailla, miten Jenny pystyi nukkumaan niin hyvin. Unien jälkeen kävelytin Jennyä vähän aikaa. Sitten harjasin Jennyn ja odottelin vuoroamme.

Kehässä
  1. Kävelin Jennyn kanssa näyttelykävelyä tuomarin luokse
  2. Nostin Jennyn näyttelypöydälle ja asetin tämän asentoon
  3. Tuomari tunnusteli Jennyä, kysyi tämän ikää ja katsoi Jennyn hampaat ja korvat
  4. Seuraavaksi menin Jennyn kanssa ympyrän
  5. Lopuksi asetin Jennyn maahan asentoon tuomarin eteen
  6. Tuomari antoi KP:n ja ROP- ruusukkeen!
ROP- palkintoon kuului pokaali, jonka hain palkintopisteeltä kehästä tultuani. Näyttelyssä ROP- pennuille ei järjestetty enää mitään ROP- pentu- kisaa, joten lähdimme kotimatkalle. Kotiin päästyämme, Jenny kiiruhti suoraa päätä juoma- ja ruokakupille. Nyt Jenny on aivan poikki ja lepäilee viltin päällä syömässä purutikkua.





No comments:

Post a Comment