sunnuntai 16. elokuuta 2015

15 lisää faktaa Jennystä

Jenny syömässä kuorikatetta
Faktoja

Ajattelin tehdä nyt toisen fakta - postauksen, sillä edellistä postausta on katsottu aika monta kertaa. Tässä postauksessa on uusia ja vanhoja faktoja Jennystä.

1. Jenny on syntynyt 20.7.2014.

2. Jennyllä ei ole selkeää valkoista piirtoa päässä, korvien välissä, niin kuin useimmilla perhoskoirilla on.

3. Jennyn selässä on musta sydän/ympyrä.

4. Ulkona aitauksessa Jenny tykkää tutkia kukkapenkkiä ja maistella kuorikatetta. : )

5. Jenny tykkää tosi paljon jääpaloista, varsinkin kuumalla kesäpäivällä. Laitan jääpaloja Jennyn vesikuppiin ja Jenny käy ne sieltä "sukeltamassa" ja vie ne jonkun maton päälle tai ulos aitaukseen.

6. Jenny on aina paikalla, jos täytämme/ tyhjennämme astianpesukonetta. Jenny odottaa, jos sieltä saisi napattua jotain "herkkupaloja."

7. Tähän mennessä olemme käyneet 14 näyttelyssä ja kahdessa mätsärissä.

8. Jenny nukkuu yöt yleensä päiväpeiton päällä lattialla.

9. Jennyllä on kasassa tällä hetkellä viisi sertifikaattia ja yksi varasertifikaatti. Kun Jenny täyttää kaksi vuotta, pitää sen vielä saada yksi sertifikaatti, jotta Jenny valioituu Suomen muotovalioksi.

10. Jenny on ikäisekseen erittäin hyvin kehittynyt näyttelytuomareiden mukaan.

11. Jennyn lempilelut ovat varmaankin heppalelu ja vinkupallo.

12. Pesen Jennyn joka näyttelyyn, keskimäärin kerran kahdessa viikossa.

13. Jenny tykkää tosi paljon leikkiä koirakavereiden kanssa. Koirat tapaavat noin kahden- kolmen viikon välein.

14. Jennyllä on nyt karvanlähtöaika ja siltä lähtee tosi paljon karvaa. Aina, kun harjaan Jennyn, melkein koko näyttelypöytäkin on Jennyn karvojen peitossa, koska niitä lähtee niin paljon. Jennyn iho jopa näkyy joissain kohdissa nyt karvanlähdön aikana.

15. Olemme keksineet viime fakta- postauksen jälkeen vielä muutamia lempinimiä Jennylle. Niitä ovat mm: Jenska, Jenskuli, Jeppuli, Jeputtaja, Jensikka, Mansikka ja Vilperi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti