torstai 12. marraskuuta 2015

Vinkkejä

Vähän neuvoja näyttelyihin

Teen nyt postauksen, jossa kerron aika perusjuttuja, joita kannattaa tehdä ennen näyttelyä ja kehää, ja sen jälkeen. Postauksen ylin kuva on otettu aika kauan aikaa sitten ja kuvassa Jenny on 10kk ikäinen. Muut kuvat on otettu ihan tässä parin viikon sisällä. Jos haluat tietää lisää näyttelyistä ja sen kulusta, niin olen tehnyt postauksen 15.4.2015 siitä aiheesta. Halutessasi voit lukea sen tästä.

Päivä ennen näyttelyä
Edellisenä päivänä kannattaa pakata kaikki tarvittavat tavarat mukaan, jotta aamulla ei siihen tarvitse käyttää aikaa. Myös koiran pesu kannattaa hoitaa edellisenä päivänä. Aamulla voi tehdä eväät, jos niitä aikoo ottaa mukaan.

Koiraa ei kannata käyttää aamulla ulkona, jos on kurakeli. Aamulla koiralle voi antaa ruokaa, mutta jos sille tulee paha olo autossa, ruokaa ei kannata antaa. Jos koiralle tulee huono olo siitä, ettei se saa ruokaa aamulla, kannattaa ruokaa sille silloin antaa. Jennylle ei tule huono olo autossa, mutta emme anna ruokaa Jennylle aamulla, sillä haluamme, että Jenny on oikein innoissaan kehässä makupalojen perään.

Aikaa kannattaa varata tarpeeksi!
Matkaan kannattaa lähteä niin, että paikanpäällä on ainakin tunti aikaa valmistautua ennen kehään menoa. Aikataulut löytyvät aina näyttelyn nettisivuilta, joten kannattaa tarkistaa, mihin aikaan oman koiran vuoro kehässä on aikataulun mukaan. Näyttelypaikkaa etsiessä voi hyvin vierähtää 20-30 minuuttia, joten siihenkin kannattaa varata aikaa.

Näyttelypaikalle päästyään, kannattaa käyttää koiraa vähän ulkona, jos ei ole ihan kurakeli. Näyttelypaikkana on usein messuhalli ja ulkonäyttelyissä joku urheilukenttä. Sisäänpääsyssä koiran rokotustodistus tarkastetaan ja joskus myös rekisteritodistus sekä numerolappu. Sisäänpääsypisteellä on myynnissä myös aikataulu, jonka ainakin me ostamme aina. Aikataulusta voi seurata kehien kulkua ja tarkastella omia kilpakumppaneita esittämässään rodussa.

Maksut näyttelypaikalla
  • mahdollinen parkkimaksu 3-5 euroa
  • mahdollinen sisäänpääsymaksu lapselta 3-5 euroa ja aikuiselta 5-7 euroa (yksi ihminen pääsee koiran mukana aina ilmaiseksi näyttelyyn)
  • aikataulu 5-7 euroa
Yllä olevat maksut ovat vain suurinpiirtein, sillä joissain näyttelyissä sisäänpääsymaksu voi olla vaikka 15 euroa aikuiselta.

Häkkialue
Kun on selvinnyt sisäänpääsystä, kannattaa lähteä etsimään hyvää häkkialuepaikkaa. Kannattaa valita häkkialue, joka on mahdollisimman lähellä omaa kehää. Häkkialueelle jätetään melkein kaikki tavarat, jotta niitä ei tarvitse koko ajan kantaa mukana. Jos on näyttelypöytä mukana, se kannattaa pystyttää, jotta sen päälle ja alle saa laitettua tavaroita. Yleensä häkkialueella on aika ahdasta, joten tavaroiden on mahduttava pieneen tilaan.

Ennen kehää
Jos koira on pentu tai ensimmäisiä kertoja näyttelyssä, voi ja kannattaakin mennä koiran kanssa kehään. Koira voi haistella kehän hajuja, jotta pää pysyisi ylhäällä sitten oikean arvioinnin ajan. Pennun kanssa varsinkin kannattaa treenata näyttelykävelyä vähän kehässä, jotta pentu tietää, miten kehässä toimitaan. Pentu kannattaa myös nostaa kehässä olevalle näyttelypöydälle, jotta se tottuu pöytään ja sen hajuihin. Kun tuomari saapuu kehään (yleensä noin varttia vaille ennen arvostelun alkua), ei toivota, että harjoittelu kehässä jatkuisi, sillä tuomarille on hyvä antaa hetken rauha ennen arvioinnin alkua.

Arvostelut alkavat yleensä aina yhdeksältä tai kymmeneltä. Joissain kehissä arvostelu alkaa eri aikaan kuin muissa, joten kannattaa tarkistaa aikataulu jo valmiiksi kotona. Itse aloitan Jennyn harjauksen noin puoli tuntia ennen Jennyn vuoroa. Juuri ennen omaa vuoroa, laitan näyttelyhihnan valmiiksi Jennylle ja harjoittelen näyttelykävelyä ihan kehän vieressä. Kehässä kannattaa hymyillä ja olla luottavainen esityksen suhteen.

Arvostelu ja mahdolliset palkinnot haetaan vähän oman kehän jälkeen. Kaikki muut paitsi ROP- koirat saavat lähteä tässä vaiheessa kotiin. Useimmat ROP- koirat jäävät ryhmäkilpailuihin, jotka alkavat yleensä kello 15-16 maissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti