Thursday 21 January 2016

Päivitetty Jennyn lelujen esittely

Vinkupallo
Näätä
Lelujen esittely 2

Teen nyt päivitetyn Jennyn lelujen esittely postauksen, sillä entisiä leluja on mennyt rikki ja uusia on tullut tilalle. En ole varma, onko tässä Jennyn kaikki lelut, sillä niitä on aika paljon. Kerron jokaisesta lelusta jotakin muutamalla lauseella.

Punainen vinkupallo- Pallo, joka vinkuu ja siinä on pehmeitä piikkejä. On ollut Jennyn yksi lempileluista jo pitkään ja Jenny jaksaa edelleenkin leikkiä sillä. Vinkupalloa Jenny jaksaa aina hakea, vaikka muut lelut eivät kiinnostaisikaan.

Reikäpallo
Näätä- 2014 Jennyn joululahja. Näätä vinkuu, kun sitä painaa. Jenny on leikkinyt tällä lelulla silloin tällöin.

Sininen reikäpallo- Oli meillä jo ennen Jennyn tuloa. Joskus olemme laittaneet pallon sisälle makupalan, jotta Jenny on saanut vähän aktiviteettia.

Lila-valkoinen pallo- 2015 Jennyn joululahja. Jenny ehti tämän jo kerran hajottaakin. Korjasin pallon ja Jenny on leikkinyt sillä aika paljon. Pallo vinkuu hieman, kun siitä painaa.

Kong- Punainen Kong- lelu toimii meillä lähinnä Jennyn ruokien "herkkupaikkana". Tämä on aika hauska juttu: jos Jennylle ei maistu kuivanappulat omasta ruokakupistaan, laitamme kuivanappuloita joskus kongon sisään. Sieltä ne kelpaavat Jennylle oikein hyvin, vaikka kyseessä ovat samat kuivanappulat. : D

Possu- 2015 Jennyn joululahja. Jenny tykkää possulelusta todella paljon. Lelu vinkuu kahdesta kohdasta.

"Huomio-lelu"- En keksi tälle lelulle kunnon nimeä. Lelun valkoisesta osasta kuuluu pieni ääni, joka herättää koiran huomion. Olemme miettineet, että käyttäisimme tätä lelua näyttelyissä, mutta ehkä siitä ei saa tarpeeksi kovaa ääntä, kun näyttelyissä on kuitenkin aika meluista.


Kong
Kokoonpuristettu pallomeripallo- Näitä on Jennyllä todella monenlaisia ja -värisiä. Lytistetyt pallomeripallot olivat ihan Jennyn lempileluja pienenä.

Heppalelu- Saimme Jennyn kasvattajalta, kun haimme Jennyn. On ollut leikeissä monta kertaa ja on varmasti yksi Jennyn suosikkileluista.

Lammas- Ostimme Helsingin isosta näyttelystä joulukuun alussa. Jenny leikki lampaalla ensimmäisenä iltana hotellissa niin paljon, että lammas ehti jo hajota silloin. Korjasin lampaan kotona. Jenny tykkää lammaslelusta todella paljon - luulen, että ehkä eniten kaikista. Jenny leikkii lampaalla joskus niin paljon, että lelu on laitettava "jäähylle" sohvalle tai pianon päälle. Jenny ei siis hyppää sohvalle, eikä sängylle.

Jenny leikkii myös oikeastaan kaikilla erilaisilla palloilla: salibandy- , pehmo- ja pallomeripalloilla. Jenny liittyy aina salibandypeliin, kun vain mahdollista. Pallo suussaan Jenny juoksee äkkiä matolle, jotta saisi pitää palloa mahdollisimman kauan itsellään. : )
"Huomio-lelu"







Kokoonpuristettu pallomeripallo




No comments:

Post a Comment