Thursday 7 January 2016

Vinkkejä blogin perustamiseen #2

Lisää vinkkejä

Hyvät kuvat- Kannattaa laittaa blogiin sellaisia kuvia, jotka ovat tarkkoja ja hyvälaatuisia. Kuvien julkaisuun pitää olla lupa! Jos kuvassa näkyy muita ihmisiä, on hyvä kysyä heltä myös lupa julkaista kuva blogiisi. Pitää muistaa olla kohtelias muita kohtaan.

Riittävästi tekstiä ja kuvia- Tämä on mielestäni tärkeä osa blogia. Jos on liian vähän tekstiä ja esimerkiksi ei yhtään kuvia, tulee blogista ehkä aika tylsä, eikä ihmiset jaksa välttämättä lukea sitä.

Videot- On kiva, jos blogissa on joskus myös videoita. Jos videoiden tekoon ei ole mahdollisuutta, se ei haittaa, sillä monella muulla asialla voi vaikuttaa siihen, että blogissasi käy kävijöitä.

Ei kirjoitusvirheitä paljoa- Blogin tekstin pitää olla selkeää ja sellaista, että lukija ymmärtää, mistä tekstissä puhutaan. Jos haluaa varmistua, ettei tekstissä ole kirjotusvirheitä, kannattaa silloin pyytää joku muu lukemaan kirjoittamasi teksti ennen kuin julkaiset sen. Tämä ns. "luottolukija" voi mm. huomata kirjotusvirheitä tai sanoa kohtia tekstissä, jotka voisi ilmaista/kertoa jollain muulla tavalla.

Mainostus- Itse olen tällä hetkellä sitä mieltä, että mainostaminen ei ole välttämätöntä blogissa.

Kommentit- Kommenttehin kannattaa vastata, jotta osoittaa kiinnostusta niihin. Muista asiallinen käyttäytyminen. Jos tulee parannusehdotuksia, niistä voi oikeasti oppia uutta. Negatiivisista kommenteista ei kannata välittää!

Postauksien säännöllinen julkaisu- Postaukset kannattaa julkaista suht. säännöllisesti esim. kerran tai kaksi viikossa, tai kerran tai kaksi kahdessa viikossa. Älä kuitenkaan ota blogin kirjoittamisesta stressiä. Kirjoita sitä silloin, kun haluat. Liian pitkän tauon jälkeen lukijat saattavat luulla, että olet lopettanut bloggaamisen, eivätkä käy enää blogissasi.

Huom: Kaikkea ei tarvitse heti osata. En itsekään osannut blogini aloittaessa esim. tehdä videoita, laittaa erilaisia "sivupalstoja", enkä muokata blogin ulkoasua.

Blogin kirjoittamisessa kehittyy ja se kehittää kirjoitustaitoa. Siinä oppii kirjoittamaan "julkisesti" ja oppii miettimään, mitä asioita blogissa voi kertoa ja miten niistä voi kertoa.

No comments:

Post a Comment