Monday 4 July 2016

Sveitsin reissu osa 2 (23.6 - 27.6)

Järvellä, maauimalassa ja lenkillä

Torstai 23.6 ja perjantai 24.6
Oli n. 25-35 astetta lämmintä molempina päivinä. Tämä vaikutti siihen, ettei Jenny halunnut lähteä lenkille. Jenny oli melkein koko ajan sisällä vaan, koska siellä oli viileämpää. Torstaina kävimme tekojärvellä, joka sijaitsi vuorella. Järvi oli todella hieno, kun sitä ympäröivät vuoret. En itse käynyt uimassa, sillä vesi oli vielä aika viileää. Jenny oli järvellä myös, sillä sinne sai viedä koiria. Jennyllä oli tietysti myös matkajuomapullo mukana. Perjantaina kävimme maauimalassa. Sen ajaksi Jenny jäi lepäämään, sillä koirien tuonti alueelle oli kiellettyä. Uimalassa oli kaksi isoa allasta, yksi pitkä liukumäki ja hyppylaudat. Illalla kävimme kaupassa, ja käytin Jennyn samalla lenkillä. Oli melko kuuma päivä, joten Jennylle ei kävely oikein maistunut.

Lauantai 25.6 ja sunnuntai 26.6
Lauantaina kävimme kaupassa, joka oli aika samanlainen kuin Suomessa Prisma. Siellä oli myös erillisiä kauppoja esimerkiksi vaatekauppoja. Oli viileämpää, jonka takia Jennyn oli mukavampi olla, kun ei ollut niin kuuma. Illalla satoi vettä ja ukkosti, joten vietimme illan ihan sisällä vaan. Sunnuntaina kävelimme Jennyn kanssa puron vierestä, jossa meni putouksia. Jenny jäi välillä istumaan polulle, eikä uskaltanut kävellä putouksista tulevan kovan äänen takia. Lenkin jälkeen Jenny oli todella leikkisällä päällä, ja ihan hyppelehti ja heitteli purutikkua ympäriinsä. Leikin Jennyn kanssa aika pitkään, jonka jälkeen se rauhoittui lepäämään.


Maanantai 27.6
Maanantaina oli n. 20 astetta lämmintä. Emme tehneet mitään ihmeellistä päivällä. Kun käytimme Jennyn illalla lenkillä, vastaan tuli toinen papillon. Tältä papillonilta oli ajeltu karvat lyhyiksi. Ainoastaan häntään oli jätetty pidempi karva. Papillon näytti ajeltujen korvahapsujen takia ihan pennulta, vaikka ei siis todellisuudessa ollut. Jenny oli nähnyt tämän papillonin kerran aikaisemmin. Papillon oli irti, mutta se oli ihan kiltisti. Lenkin jälkeen Jenny oli poikkeuksellisen iloinen ja virkeä.


No comments:

Post a Comment