Monday 10 August 2015

Laivalla, Ruotsissa ja Iisalmella

Jennyn uusi näyttelykansio
Jennyn kanssa reissussa 26.7- 1.8

Lähdimme sunnuntai- iltana 26.7 Turkuun ja olimme siellä yötä teltassa leirintäalueella. Jenny oli myös mukana ja ihmetteli telttaa aika paljon. Teltassa Jenny yritti kaivaa reikää teltan seiniin, joten laitoimme Jennyn yöksi omaan koppaansa nukkumaan. Yö teltassa meni ihan hyvin, mutta yöllä tuuli kyllä tosi paljon.


Maanantai- aamuna lähdimme Amorella- laivalla Turusta Tukholmaan. Laivamatka meni mukavasti, mutta joissain kohdissa oli aika paljon "keinumista", joka tuntui varmaan kaikkien mahassa, myös Jennyn. Tulimme Tukholmaan illalla, jonka jälkeen ajoimme vielä äidin serkun luo Eskilstunaan. Jenny matkusti autolla oikein hyvin koko ajan.

Vietimme tiistai- torstai välisen ajan Eskilstunassa. Tiistaina veimme Jennyn eläinlääkäriin, sillä Jennylle piti antaa heisimatolääkitys. Lääke piti olla eläinlääkärin antama. Lääke oli tabletti- muodossa, joten piilotimme lääkkeen nakkipalan sisään. Jenny oli tietenkin fiksu, eikä syönyt tablettia nakin mukana, vaan lääke piti työntää Jennyn suuhun syvälle, jotta se saatiin annettua. Eläinlääkärikäynti meni kuitenkin hyvin.


Keskiviikkona kävimme kauppakeskuksessa muutamissa kaupoissa. Ostimme mm. Jennylle näyttelykansion, johon voi laittaa kaikki Jennyn saamat arvioinnit ja kanteen voi laittaa kuvia Jennystä. Kansion sisällä on muovitaskuja, joihin voi laittaa arviointien lisäksi näyttelyiden tuloksia ja kertoa, miten Jenny käveli ja totteli kehässä.


Torstai- aamuna lähdimme Viking Grace- laivalla takaisin Turkuun. Saavuttuamme Turkuun, lähdimme ajamaan kohti Tamperetta, sillä yövyimme siellä hotellissa. Perjantai- aamupäivällä lähdimme ajamaan Iisalmeen, koska siellä oli lauantaina koiranäyttely. Illalla pesin Jennyn hotellissa ja puunasin sen näyttelyä varten. Olimme siis perjantai- lauantai välisen yön hotellissa Iisalmella. Hotelli oli todella lähellä näyttelypaikkaa, joten automatkaa ei ollut paljoa.

Ylemmät on rotukehästä, alemmat Junior Handlerista
Lauantaina näyttelyssä
Papilloneja oli 18, eli tosi, tosi paljon! Näyttely oli kansainvälinen näyttely ja siellä oli tosi paljon koiria. Näyttelyssä valittiin myös ROP- juniori. Jenny sai ERI:n, SA:n ja oli paras narttu- kehässä toinen ja sai sertifikaatin, sillä ensimmäiseksi sijoittunut narttu oli jo Suomen muotovalio. Jenny oli myös ROP- juniori! Osallistuin myös Junior Handleriin. Siinä oli 11 osallistujaa nuorempien sarjassa. Tuloksena oli viides sija!

Lauantaina ajoimme takaisin kotiin Iisalmelta. Jenny oli kotiin päästyään tosi iloinen ja juoksi ravia aitauksessa vaikka kuinka pitkään. Jenny selkeästi riemuitsi päästessään takaisin kotiin - olimmehan istuneet autossa yli 1500km!




2 comments: