Sunday 3 July 2016

Näyttelyssä 3.7.2016

Jenny ei oikein halunnut poseerata... :D
KR-näyttely

Tänään oli kaikkien rotujen koiranäyttely. Näyttelypaikka oli todella kiva ja näyttelyt oli järjestetty hyvin. Lähdimme kotoa noin kello 10.30 aamulla, joten ei ollut edes aikainen herätys. Ehdin juuri käyttää Jennyn aamulla ulkona, ennen kuin vettä alkoi satamaan kaatamalla. Saavuimme näyttelypaikalle kahdentoista aikaan. Papillonien arvioitu aloitusaika oli yhden maissa. Kehä oli aikataulussa, joten oli hyvin aikaa ennen kehää. Papilloneja oli neljä, joista kolme oli narttuja. Tuomarina oli Juha Putkonen, joka oli arvioinut Jennyn kerran aikaisemminkin (ensimmäisessä näyttelyssä, missä Jenny oli junioriluokassa). Kaikki muut papillonit olivat avoimessa luokassa, eli vanhempia kuin Jenny. Jennyn tuloksena oli ERI ja SA. Paras narttu -kehässä Jenny oli ykkönen ja sai SERT:in ja oli samalla ROP! Ryhmäkehästä sijoitusta ei tullut, mutta oli kyllä todella kiva päivä näyttelyssä. Sää oli vähän epävakaa, välillä satoi ja ukkosti ja välillä aurinko paistoi todella lämpimästi. Ostimme Jennylle näyttelystä kanapäällysteisiä herkkutikkuja, joista Jenny on tykännyt ainakin aikaisemmin. Kannatti todellakin mennä ja sain taas lisäkokemusta esittämisestä!

5 comments:

  1. Upe sisko ;) !
    Meinaateko 21.8 Heinolan näyttelyyn?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei olla menossa Heinolaan. Ajateltiin mennä silloin Helsinkiin Kaivopuistoon :)

      Delete
    2. Juu tarkotin Kaivopuistoa :)) , mekin taidetaan tulla sinne :)

      Delete
    3. This comment has been removed by the author.

      Delete
    4. Okei, kiva juttu! Nähdään viimeistään siellä! :)

      Delete