Friday 19 December 2014

Rokotus

Eläinlääkärikäynti

Eilen eli torstaina 18 päivä joulukuuta, olin melkein koko päivän mökillä, koulua lukuunottamatta. Mökillemme tuli eilen kalusteita, joita oli pitkään odotettu! Mökille tuli sohva, sängyt, sängyn pääty, nojatuolit, sekä pehmusteet sänkyihin. Olin kotona noin kello 21, joten en leikkinyt Jennyn kanssa enää pitkään.

Tänään perjantaina, Jennyn päivään on kuulunut kaikenlaista. Aamulla kahdeksan aikoihin, Jennyllä oli aika eläinlääkärille. Siellä annettiin Jennylle kaksi rokotetta. Toinen oli raivotautirokotus, eli rabies ja toinen oli tehosterokotus erilaisia tauteja vastaan. Eläinlääkäri tutki Jennyä ja sanoi, että kaikki on kunnossa.

Kulmahampaita on eläinlääkärin mukaan tarkkailtava, koska noin puolen vuoden iässä niiden pitäisi lähteä. Jos näin ei tapahdu, ne pitää irroittaa nukutuksessa, jottei maitohammas ole pysyvän hampaan tiellä.

Saimme eläinlääkäristä mukaamme herkuiksi tarkoitettuja nappuloita, keittosuolaliuosta silmien vuotamiseen ja lääkitykseen tarkoitettua Enteromicro-pastaa. Pastaa pitää antaa viikon ajan. Sen pitäisi rauhoittaa Jennyn vatsaa.

Eläinlääkärikäynnin jälkeen Jenny oli oikein virkeä ja juoksenteli ympäriinsä. Noin tunnin verran Jenny oli kuitenkin nukkunut koulupäivän aikana.

Kun tulin koulusta kotiin, Jenny oli iloisesti vastassa ja leikin Jennyn kanssa hetken ennen välipalaa. Tänään on katsottu myös näyttelyasentoa ja hampaita, joita Jenny on oppinut näyttämään jo paljon paremmin, mitä aikaisemmin.

No comments:

Post a Comment